sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Valtion perämisessä

Ennen heinäkuun loppua 1944 oli selvää, että ponnistukset tilanteen vakauttamiseksi olivat onnistuneet. Ribbentroipin sopimus oli tehnyt tehtävänsä. Nyt oli ryhdyttävä valmistamaan Suomen irrottautumista sodasta, mutta ennen kuin se kävi päinsä, täytyi tapahtua presidentin vaihdos. Heinäkuun 28. päivä presidentti Ryti saapui päämajaan, seurassaan ministerit Walden ja Tanne, ilmoittamaan minulle päättäneensä erota. Sekä presidentti että molemmat ministerit kehottamalla kehottivat minua sallimaan valita itseni valtion päämieheksi, Tällä kertaa katsoin velvollisuudekseni tyhjentää tämän kalkin.

Aluksi oli puhe valtionhoitajan toimen uudelleen perustamisesta tai vaihtoehtoisesti siitä, että saisin elinkautiset presidentit valtuudet. En kuitenkaan halunnut mitään poikkeusta tehtävän minun takiani. Lausuin, että jos ryhtyisin valtion johtoon, saatoin vakuuttaa tekeväni sen vain johtaakseni maan irti sodasta ja ehdottomasti vetäytyväni syrjään, niin pian kuin tämä tavoite oli saavutettu. Ministeri Tannerin kysyttyä, kuinka pitkäksi aikaa aioin ottaa toimen vastaan, sanoin, että jos minulle kerran osoitettiin niin paljon luottamusta, että minut valittaisiin valtion päämieheksi, voitaisiin myös uskoa minun kykenevän päättämään, millooin tehtävnäni on täytetty.
Koska olin sairas ja vuodet kantamani työtaakan ja raskaan vastuun lopen kuluttama, lupauduin ylen vastahakoisesti uuteen, rasittavaan tehtävään, myönnyin vasta sen jälkeen, kun hallituksen jäsenet ja muut korkeassa asemassa olevat poliitikot olivat yhä uudestaaan vedonneet minuun.

Tapaukset seurasivat nyt toisiaan nopeasti, 1. elokuuta presidentti Ryti luopui virastaan, ja eduskunnalle annettiin kiireellissesti käsiteltävä lakiehdotus, jonka mukaan minut valittaisin tasavallan presidentiki. Säädetyt kerrat käsiteltynä tämä laki hyväksyttiin yksimielisesti lyhyessä juhlallisessa täysistunnossa 4. elokuuta, minkä jälkeen virkaatoimittava pääministeri-presidentti vahvisti sen ja se astui heti voimaan. Samana päivänä anoin eduskunnassa juhlallisen vakuutukseni, että minä presidenttinä toimiessani kunnioittaisin Suomen valtiosääntöä ja lakeja ja kaikin voimin edistäisin Suomen kansan menestystä.

Ensi täikseni minun oli asetettava uusi hallitus. Pääministerin paikka uskottiin varatuomari Antti Hackzellille, entiselle ulkoministerille ja Moskovan-lähettiläälle, joka viikeksi oli suorittanut julkisia luottamustehtäviä kansanedustajana ja erään ulkopoliittisia asioita sodan aikana valmistelmaan asetetun valiokunnan jäsenenä. Ulkoministeriksi tuli tohtori Tamsayn jälkeen minister Enckell, ja puolustusministeriksi jä kenraali Walden. Uusi hallitus, jonka tärkein tehtävä oli varmistaa maalleemme rauha, nimitettiin 8. elookuuta.

Minulla oli hoidettavana kaksi vaativaa virkaa, valtion päämiehen ja ylipällikön. Jälkimmäisestä huolehtimisen oli tapahduttava päämajan kautta, jota taistelujen vielä jatkuessa ei voitu siirtää. Näin ollen minun täytyi viidetta kuukautta jakaa aikana Mikkelin ja Helsingin kesken..
Elokuun 17. päivnä otin vastaan kenraalisotamarsalkka Keiteilin, joka lentoteitse saapui Mikkeliin esittämään valtakunnankansleri Hitlerin onnittelut sen johdostaa, että oli ryhtynyt valtion päämieheksi, Hitlerin todellinen tarkoitus oli ilmeisesti täten vielä yhdennellätoista hetkellä pidättä meitä kulkemasta omaa tietämme.

Pitkässä keskustelussa, jonka aikna yleisesikunnan päällikkö oli läsnä, selitin viime viikkojen poliittisten tapahtumien merkitystä. Kenraalisotamarsalkka halusi saada tietää, mitä virallinen viittaus siihen, että oli ollut tärkeätä keskittää korkin siviili- ja sotilaallinen valta yksiin käsiin, merkitsi käytännössä, enkä minä salannut sitä, että näin oli tehty, jotta Suomen kansalle varattaisiin vapaat käden toimia minkään estämättä niin, kuin se oma etu vaatii. Ulkopolitiikamme ylimpänä johtajana presidentti Ryti ei olosuhteiden pakosta ollut voinut säilyttää tomintavapauttaan. Siksi hän oli eronnut, ja siksi minä olin tullut hänen paikalleen. Lisäsin, että halusin käyttää tilaisuutta selittääkseni tämä ja saadakseni nämä seikat valtakunnankanslerin tietoon.

Nyt oli tullut aika aloittaa uudelleen huhtikuussa katkennut kosketus Moskovan kanssa. Elokuun 25. päivä tehtiin Neuvostoliiton Tukholman-lähettiläälle tiedustelu, mitä edellytyksiä oli ryhtyä rauhanneuvotteluihin, Vastauksessa sanottiin, että neuvostohallitus olii valmis keskustelemaan rauhasta, jos Suomi täyttäisi kaksi ennakkoehtoa. Ne olivat, että suhteet Saksaan oli heti katkaistava ja sakalaisia vaadittava vetämään joukkonsa pois Suomen alueelta kahden viikon kuluessa, joka tapauksessa viimeistään 15. syyskuuta.

Hallituksen ehdotus, että neuvotteluihin ryhdyttäisiin noiden ennakkoehtojen pohjalta, hyväksyttiin eduskunnn suljetussa istunnossa 2. syyskuuta. Saksan Helsingin-lähettiläälle annettiin samana päivänä nootti, jossa siplomaattiset suhteet katkaistaisiin ja saksalaisia joukkoja kehotettiin lähtemään Suomesta kahden viikon kuluessa,
Kun eduskunta oli hyväksynyt hallituksen ehdotuksen rauhanneuvotteluihin ryhtymisestä, oli Helsingissä ja päämajassa toimittava nopeasti, sillä vajaassa kahdessa viikossa oli saksalaisten oltava poissa maasta.

Kenraali Dietl, saksalaisten joukkojen nuorekas ja urhea komentaja, oli joitakin kuukausia aikaisemmin saanut surmansa lento-onnettomuudessa Saksassa. Hänen seuraajansa kenraalieversti Redulic oli aivan toista tyyppiä, kohtelia ja huomaavainen, mutta nähtävästi kova ja vaikeampi lähestyä.

Hackzellin hallitus erosi heti suoritettuaan tehtävänsä ja saatuaan rauhanteon päätökseen, Castrenin hallitus ei tullut pitkäikäiseksi, sillä mielipide-eroavuudet sosiaalidemokraattien keskuudessa johtivat hallituksen pohjan kapenemiseen, ja jo 17. marraskuuta se katsoi välttämättömäksi erota,

Syyskuun 24. päivä venäläiset valtasivat Tallinnan, ja muutamaa päivää myöhemmin melkein koko Viro oli heidän käsissään,


Lähdeaineisto G. Mannerheimin muistelmat II

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti