sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Yhdysvaltain nootti

Vastavierailulla Saksan päämajassa 27.6.1942. Valtakunnanmarsalkka Göring esikuntineen.

Syyskuun 25:nä 1942 annettiin Yhdysvaltain Helsingin-lähettilään välittämänä meille nootti, jossa ilmoitettiin mainitun maan hallituksen epäilevän, että Suomi tulisi myöntymään saksalaisten painostukseen ja sallisi suostuttella itsensä osallistumaan hyökkäysluonteisiin operaatioihin. Ministeri Schonefeldt huomautti, että lausunto, jossa selitettäisiin, ettei Suomen armeijalla ollut aikomusta ylittää siihen mennessä saavutettuja linjoja, tekisi Amerikassa hyvän vaikutuksen.

Saatuani presidentti Rydiltä tiedon tästä esityksestä matkustin hänen kehotuksestaan Helsinkiin, missä paraikaa neuvoteltiin Amerikan noottiin annettavan vastauksen sanamuodosta. Varovaisuussyistä emme nyt sen enempää kuin Englannin syksyllä 1941 tekemien esitystenkään aikaan voineet julkisesti sitoutua pysyttelemään passiivisina. Vastauksemme laadittiin niin ollen samohin perusteluihin pohjautuvan, ystävällissävyisen nootin muotoon.

Tiedossani ei ole, tarkoittiko Yhdysvaltain hallitus nootillaan jotain erityistä operaatiota. Kenties pelättiin Saksan, joka juuri näihin aikoihin oli vaatinut Unkaria ja Romaniaa suurentamaan sotaponnistuksiaan, aikovan ulottaa vaatimuksensa myös Suomen osalle. Todennäköistä kuitenkin on, että nootti tarkoitti Pietaria. On ajateltavissa, että Amerikan tiedustelupalvelu oli sanaut vihiä saksalaisten Sevastopolin luona olleen raskaan tykistän siirrosta Pietarin rintamalle ja että haluttiin saada varmuus siitä, ettei Suomen armeija tulisi osallistumaan saksalaisten Nevan kaupunkia vastaan suunnittelemaan operaatioon.

On itsestään selvää, että kasvavan jäännityksen vallassa odotimme ennustellun hyökkäyksen alkamista pohjoisrintamalla. Muttasiitä ei kuulunut mitään. Suuriin tapahtumiin viittasi se tosiasia, että Pietarin eteläpuolella olevat saksalaiset armeijakunnat oli yhdistetty kenraalisotamarsalkka von Mansteinin komennossa olevaksi armeijaksi ja että tämän esikunta ynnä erikoisjoukkoja oli lähetetty Krimiltä pohjoiseen, mutta sekä syys- että lokakuu kuluivat ilman että mitään hyökkäysoperaatioita olisi pantu käyntiin. Lykkäyksen syyksi osoittautui se, että saksalaisten oli ollut pakko lähettää Pietarin valtaukseen varatuista joukko-osastoista toinen toisensa jälkeen selvittämään muille rintamanosille muodostuneita kriisitilanteita.

Pian kävi ilmeiseksi, että Pietaria vastaan suunnittellusta hyökkäyksestä ei vuoden 1942 aikana tulisi mitään, sillä yleinen sotatilanne alkoi Saksan osalta muodostua uhkaavaksi. Loka- ja marraskuun vaihteessa löivät brittiläiset joukot El Alameninin luona sakalais-italialaiset taisteluvoimat, jotka vähitellen työnnettiin Tunisian rajalle. 8. marraskuuta länsivallat laskivat maihin joukkoja Pohjois-Afrkan Atlannin-rannikolle, mistä ne nopeasti etenivät Tunisiaa kohti. Akselivaltojjen Afrikan-armeijat havaitsivat nyt olevansa uhattuja kahdelta taholta, ja paljon puheenaihetta antaneen ”toisen rintaman” saattoi niin muodoin katsoa tulleen tuntuvasti lähemmäksi toteutumistaan.

Pohjois-Ranskan miehitys ja Atlantin rannikon vartiointi oli kesästä 1940 alkaen sitonut huomattavia voimia, ja sen jälkeen kun saksalaiset olivat Afrikan suunnalta uhkaavan hyökkäyksen vuoksi miheittäneet kok Ranskan, oli lännessä pysytettävä entistäkin enemmän joukkoja. Samoihin aikoihin – 19. marraskuuta – venäläiset ryhtyivät vastahyökkäykseensä Stalingradin luona, ja jo 23, päivänä oli saksalainen 6. armeija jootunut saarroksiin. Tämän venäläisten vastaoffensiivin ja liittolaisten Afrikassa suorittamain menestyksellisten sotatoimien voi täydellä syyllä katsoa merkinneen toisen maailmansodan käännekohta.

Saksan osalta uusi vuosi 1943 niin ollen alkoi pahaenteisesti, Länsivaltojen Pohjois-Afrikassa suorittamat operaatiot olivat lähestymässä ratkaisua, joka uhkasi Saksan Afrikan-joukkoja tuholla. Idässä venäläiset kiristivä hitaasti mutta varmasti Stalingradin luona saartorengastaan 6. armeijan ympärille ja torjuivat kaikki apuuntulohyökkäykset, 2. helmikuuta mainitun armeijan tähteet antautuivat, Samalla venäläiset aloittivat itärintaman kaikilla eteläkaistoiilla hyökkäyksen ja vain suurin ponnistuksin saksalaiset onnistuivat selvittämään Harkovin lähellä uhanneen tuhotilanteen, Myös poliittiselta kannalta oli levottumuutta herättävää, että ne italialaiset, unkarilaiset ja romanialaiset armeijat, jotka Donin rintamalla olivat saaneet osalleen vahvuuteensa ja aseistukseensa katsoen aivan liian levetä kaistat, lyötiin täydellisesti hajalleen,

Huolestuttavai tapahtumia sattui niinikään pohjoiskaistoilla, ja näiden tilanteenmuutosten vaikutukset tuntuivat myös omilla rintamillamme. Tammikuun 12. ja 18. päivän välisenä aikana käydyissä kovissa taisteluissa venäläisten onnistui avata maayhteys Pietarin murtamalla saksalaisten saartorengas lähellä Nevan niskaa Laatokan luona. Karjalan kannaksen rintamamme menetti täten toisen linjan luoteensa, mikä yhdessä suurella sotanäyttämöllä tapahtuneen käänteen kanssa ei tiennyt hyvää.


Lähdeaineisto G.Mannerheimin muistelmat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti