torstai 19. maaliskuuta 2015

Sotavuodet YLE:n arkistossa


Talvisota viidellä kuvalla kerrottuna

"Pelättiin, että meitä tapetaan" - Aikalaiset kertovat talvisodan rauhanneuvotteluista

Tiukka tietovisa talvisodasta – nyt haussa Suomen parhaat tietäjät!

"Jumala varjelkoon meitä rauhasta..."

"En ole vielä päättänyt jäänkö henkiin vai kuolenko" - Siilinjärvellä talvisota opiskellaan Twitterissä

#sota39 - malli Cajanderista malli Androidiin

Talvisota - Pohjolan Thermopylai antoi nimen Kreikan kansallispäivälle

Paasikivi - puhelias pessimisti tunsi itänaapurin

Keitä olivat hallituksen hiljaiset?

Mikä tykki on kuvassa? Kuka puhuu? Tunnistatko talvisodan ääniä ja kuvia?

Tanner teki ulkoministerinä olennaisen: saavutti rauhan

Haastajatrolleja, historioitsijoita ja muokattu isoisä - twiittaajat tekivät omia talvisotatilejä

Haukat pitivät rauhanehtoja kohtuuttomina

Niukkanen - äänekäs ja kokenut haukka vastusti myöntyväisyyttä

Sukkapuikkoarmeija tämän talven megatrendi? Eli kuinka suomalaiset naistenlehdet kirjoittivat talvisodasta

Mainilan laukaukset eivät olleet ainoa talvisotaa edeltänyt provokaatio

Kallio - sairasteleva presidentti otti roolia vasta sodan lopussa

Ryti - ensikertalainen johti hallitusta kylmäpäisesti

Talvisota vei eduskunnan evakkoon Kauhajoelle

Mikä on #sota39?

Tarinoita Mannerheimista

Oletko talvisotatietäjä - testaa tietosi!

Miksi ja miten hallitus vaihtui?

Aluevaatimuksia ja valelaukauksia - talvisodan syttymisestä 75 vuotta

Panssarilaiva Ilmarisesta tuli 271 miehen hauta

Suomi lähti talvisotaan puupyöräisillä panssarivaunuilla

Sodan pojat

Sotalesket olivat sodan hiljaisia jälkitaistelijoita

Raatteen tien tuhot ja myytti

Eiran tarina - Lotaksi kaatuneiden kokoamiskeskukseen 18-vuotiaana

Kun Suomi hyökkäsi itärajan yli

Punainen ruuti paukkui Pispalassa Hitleriä vastaan

Sota-ajan tanssikieltoa rikottiin salatansseilla

Helsingin pommitukset alkoivat kesäkuussa 1941

Vuokkiniemen kokous julisti Itä-Karjalan osaksi Suomea

Lahden radioasema lähetti morsemerkkejä Saksan pommittajille

Asemiesillat viihdyttivät jermuja ja siviilejä

Neuvostodokumentti Läpimurto Kannaksella

Sanoma välirauhasta

Sota syttyy - kansa kortille

Salakuljettaja muistelee

Rintamalotan tarina

Lotta Svärd antoi nimensä Suomen maanpuolustusnaisille

Kansa selätti korvikkeilla pulan ja säännöstelyn

Kyösti Kallion itsenäisyyspäivän puhe 1939

Suomalaiset kunniamerkit

Panssarilaivat olivat Suomen laivaston ylpeys

Venäläisen lentoupseerin haastattelu

Talvisodan kuvat

Ulkoministerin talvisotapuhe

Jäähyväiset aseveljille

Miinanraivausta Suomenlahdella

Ostoskierros 1940-luvulla

Uuteen elämään

Ella Eronen: Maamme

Maan hallitus kansan palvelijana

Marskin ritarit Linnassa

Miinanraivausta merellä sodan jälkeen

Savupirttien Suomi

Mainilan laukaukset sytyttivät talvisodan

Suomi ennen talvisotaa

Lappi sodan jälkeen

Talvisodan ensimmäinen päivä

Heikki Ylikangas: Romahtaako rintama?

Wiipurini

Talvisodan ensimmäinen laukaus

Yhteinen sävel: Elämää juoksuhaudoissa

Täällä Pohjantähden alla — valitut palat

Uusia työkoneita Porkkalassa 1957

Ilmari Juutilainen lensi Kannaksen ilmataistelussa 1944

Suomi hyökkää yli vanhan rajan

Rukajärvi vallattu

Karhumäen valtaus 1941

Paasikiven aika

Asemasotaa 1942-1944

Suomi kutsuu 1940

Hyökkäys Aunuksen Karjalaan 1941

Jatkosodan hyökkäysvaihe Kannaksella

Jatkosodan pohjoisrintama 1941

Jahvetin kirjelaatikko

Talvisodan pommituksia

Tietovisa neuvostovangeille

Talvisodan rintamaselostuksia

Pekka Tiilikainen reportterina lentohyökkäyksessä

Tykkien jyskettä talvisodan Taipaleella

Hanko tyhjennettiin talvisodan jälkeen

Sotaerakko

Sankarien Suomi

Vaikeneva kenraali A. F. Airo

Suomi-konepistooli

Isättömät pojat

Kenraali Dietlin muistosanat sotilasradiossa 1944

Pentti Iisalo - ritari mieheksi

Sotamies Jokisen vihkiloma

Huhtiniemen mysteeri

Koko kansa talkoissa


Rouva Suomelan pyykkipäivä

Kersantin kunnia

Otto Wille Kuusinen ja Terijoen hallitus

Suomi nousee tuhkasta

Armeija mobilisoitiin sotaan harjoituksilla

Aarne Juutilainen, ”Marokon kauhu”

Sujut

Gerda Rytin puhe jatkosodan alussa

Teloitettu pasifisti Arndt Pekurinen

Suomen sotakorvaukset

Sodan toimista rauhan kauteen

Suomenhevonen sodassa ja armeijassa

Suursaaren valtaus 1942

Iskelmät sodassa

Sota-ajan propagandalauluja

Kirje Suursaarelta

Sota-ajan joulu

Opaskoirat sodassa sokeutuneiden apuna

Rovaniemen jälleenrakennus sodan jälkeen

Koulupojat jätkien jäljillä

Virolainen asutti karjalaisia

Kansanapu auttaa sodan keskellä

Sotavuosien jonot

Hiuksetkin talteen Suomen hyväksi

Tilkassa tapahtuu

Suomen Joutsen merellä

Itsenäisyyspäivä sodan varjossa

Sota-Helsingin kasvot

Häkäpöntöt bensan korvikkeena

Maaottelumarssilla nähtiin koko kansa

Marssimerkki koristi rintapielusta

Voitto Ruotsista oli kunniakysymys

Porkkala tyhjennettiin kymmenessä päivässä

Maailman pisin tunneli

Maljoja ja juhlia

Lähdön tunnelmissa

Kun Porkkalan puomi nousi

Lehtimiehet Porkkalassa

Äänikuvia takaisin luovutetusta Porkkalasta

Sodan kynnyksellä Suomi oli yksin

Suomi taistelee itsenäisyydestään

Suruliputus koko maassa

Kyösti Kallio kuolee, presidentiksi Risto Ryti

Suomi hyökkää Saksan rinnalla

Rintama murtuu

Presidentti Kallio tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen

Sota pani tavarat kortille

Talvisodan henki - mistä se tuli?

Tannerin radiopuhe talvisodan rauhan ehdoista

Suomi siirtyy rauhan kauteen

Siirtoväen asuttaminen toi myös ongelmia

Talvisodan sotavangit kertovat kokemuksistaan

Suomalaisvangit eivät viihtyneet naapurin leireillä

Sörkan pojat talvisodassa

Paavo Talvelan sotamuistelmat

Suomi kääntyy Saksan suuntaan

Presidentti Rytin puhe jatkosodan alussa

Erillissota vai sotaliitto?

Adolf Ehrnrooth muistelee Mannerheimia

Mannerheimin kiitospuhe syntymäpäivillä 1942


Hitlerin salaa tallennettu keskustelu Suomessa

Sotavuosien Paasikivi

Eldankajärven” lotta Lunkreeni

Usko Saksan voittoon alkaa horjua

Suomi etsii tietä rauhaan

Oppositio vaatii pikaista rauhaa

Ikävä viesti rauhan ehdoista

Rauhan mahdollisuutta tunnustellaan

Rytin lupaus Hitlerille sodan jatkamisesta

Suomi jatkaa taistelua Saksan rinnalla

Suomi toivoi muutoksia rajoihin ja korvauksiin


Rauhanjuhla Helsingissä

Säännöstelyä kesti 15 vuotta

Suomen ehdotukset ärsyttivät Neuvostoliittoa

Pääministeri Pekkalan puhe rauhansopimuksesta

Aunuksen rintamaradio aloittaa

Jahvetti torjui vihollispropagandaa radiossa

Viheltävä reserviläinen matkii lintuja

"Moskovan Tiltu" puhuu

Akseli-Sally ja Tokion Ruusu

Aunuksen radiossa soivat iskelmät ja Jumalan sana

Sota-ajan viihde yksissä kansissa

Lili Marleenin tarina

Sensuuri jatkosodan aikana

Talvisodassa sensuroitiin jopa Runebergia

Sensorina talvisodan radiossa

Jatkosodan propagandatoiminta

Sivustakatsojat sotasyyllisyysoikeuden istunnossa 1945

Puhemies Fagerholmin sotasyyllisyyspuhe

Swingiä sotavuosina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti