lauantai 10. tammikuuta 2015

Väsyneet miehet Syvärillä

Etuvartio Syvärin suunnalla 21.12.1941

Stalinin kanava oli osa vuonna 1933 liikenteelle avattua vesitietä, joka johti Vienanmereltä Äänisen ja Laatokan kautta aina Itämerelle asti. Kanavan rakensivat vangit, joita erään arvion mukaan menehtyi työmaalla noin 200 000. Edellisellä viikolla vallatussa Poventsassa Karhumäen itäpuolella suomalaiset joutuivat tulvan yllättämäksi. Miehet purkivat pelastautumaan talojen katoille, mutta kansavan sulkujen patoamina ollet vesimassat veivät mennessään suomalaisia sotilaita ja kalustoa. Muun muassa panssarivaunuja menetettiin. Pelastustöitä vaikeutti 37 asteen pakkanen.

Neuvostojoukot olivat pitkin syksyä häirinneet puolustukseen ryhtyviä suomalaisia Syvärillä, varsinkin 17. D:n ja 7.D:n joukkoja. Partioinnin tavoitteena oli löytää suomalaisten heikot kohdat ja edulliset maastot hyökkäystä varten. Lisäkis tiedusteluhyökkäyksillä verhottiin joukkojen siirtoja. 14.12. aamulla suomalaiset valtasivat neuvostojoukkojen niin kutsutulle Kaljukukkulalle perustaman tukikohdan. Tiedusteluosaston isku osui ilmeisesti arkaan paikkaan, sillä neuvostojoukkojen vastaus oli nopea ja voimakas. Vastaiskuun osallistui niin paljon venäläisiä, että oli pääteltävissä kukkulan olleen suunniteltu tulevan hyökkäyksen lähtopisteeksi. Suomalaiste oli vetäydyttävä kukkulalta saman päivän aikana. Matka kävi Pelgaspuron pohjoispuolelle. Purolla jätettiin kaksi kenttävartiota.

Saksan sotaonni Neuvostoliiton vastaisella rintamalla oli kääntymässä. Leningradin valtaamisesta oli luovuttu, Moskovaakaan ei pystytty valtaamaan. Talven tullessa hyökkäysarmeijalle koittivat ankeat ajat. Leningradin piirityksen täydellistämiseksi sunniteltut suomalaisten ja saksalaisten kädenlyänti Syvärillä jäi lopullisesti tekemättä, kun saksalaiset joutuivat vetäytymään Tihvinästä Syvärin eteläpuolelta.

Saksan 39. Panssariarmeijakunta oli vallannut Tihvinän marraskuun alkupuolella. Sen jälkeen kelirikko, talvi, heikentyvät huoltoyhteydet ja puna-armeijan vastahyökkäykset olivat heikentäneen saksalaisten taistelukuntoa. 8.12. neuvostjoukot valtasivat Tihvinän. Saksalaiset vetäytyivt epäjärjestyksessä Olhavanjone länsipuolelle.
Vain joukkueen vahvuinen suomalaisosasto miehitti Suursaaren. Suomen tiedustelu oli jo aiemin selivttänyt saaren olevan tyhjän. Neuvostoliitto oli evakuoinut sen Hangon evakuoinnin yhteydessä. Saarelta löytyi neljä puna-armeijasta karannutta virolaista.

    1. aamulla neuvostojoukot jatkoivat siitä, mihin olivat jääneet. Tykistö- ja kranaatinheitinkeskityksen jälkeen ne etenivtä Palgapuron vartta pohjoiseen. Vajaa neuvostopataljoona pääsi myös Goran kyään johtavalle tielle ja katkaisi osasto Hahtelan huoltotien. Suomalaisosaston miehet yrittivät murtautua Goraan, mutta se ei onnistunut. 16.12. i/JR 30 yritti Gorasta Osasto Hahtelaa vastaan, mutta tälläkään suunalta huoltotietä ei saatu auki. Osasto Hahtela vetäytyi saarrostusuhan vuoksi metsien kautta . 19.12. neuvostojoukot tunkeutuivat Goran kylään. Niillä oli nyt pääsy Syväsrinkaupunkiin johtavalle maantielle ja mahdollisuus pussittaa Ostan alueella olleet suomalaisjoukot. Goran kylän valtaamiseksi suomalaiset toivat paikalle lisäjoukkoja, ja hyökkäsy aloitettiin 21.12. Kello 8 alkaneen hyökkäyksen alkumenestyksen jälkeen suomalaiset joutuivat vetäytymään kylästä lähtöpaikalleen iltapäivällä. Myös seuraavana päivänä tehtyn yritys epäonnistui.

Syväriä puolustanut 7. D oli kärsinyt raskaita tappioita hyökkäysvaiheessa. Vaikka rintama oli vakiintunut jo lokakuussa, neuvostojoukot olivat häirinneet suomalaisia muun muassa partioiskuin. Miehet oliva väsyneitä ja haluttomia hyökkäämään. Noin 50 miestä kieltäytyi taistelemasta Goran kylän takaisinvaltaamisyrityksessä. Suurin osa saatiin paaamaan rintamaan, mutta yksi sotamies ja yksi korpraali kieltäytyivät. 7 D:n komentaja, juuri 18.12. kenraalimajuriksi ylennetty Antero Svensson määräsi miehet pikaoikeuden eteen. Upseereista koostunut oikeus määräsi heille kuolemantuomion, VI AK:n komentaja kenraalimajuri Talvela vahvisti tuomion. Sotilaspoliisit teloittivat miehet joen uomassa.

Hangon takaisinsaamista juhlittiin virallisella paraatilla 15.12. Sotamarsalkka Mannerheim oi saapunut kaupunkiin ja otti vastaan niin ruotsalaisen vapaaehtoispataljoona SFB:n joukot kuin Suomen JR 55:n miehet. Suurin osa ruotsalaisista vapaaehtoisista palasi kotimaahansa Hangon valtauksen jälkeen. Suomen palvelukseen jääneet siirrettiin Syvärille.

Suomi pyrki valtaamaan Syvärillä menettämänsä Goran kylän takaisin. Hyökkäys alkoi aamulla 27.12. tyksitövalmistelulla, ja siihen osallistui JR 30:n sekä JR 51:n joukkoja. Kylää ei saatu vallattua, ja niin miehet ryhmittyivät puolustukseen. Neuovostoliittolaisten selustaan lähetetty Osasto Keinonen, joka oli muodostettu polkupyöräpataljoonasta, jääkärijoukkueesta ja I/JR 9:stä, joutui sitkeisiin taisteluihin. 29.12. se pääsi Gorasta itään johtavalle tielle ja sain sen katkaistua, Kylässä olevien joukkojen huoltotie oli näin katkaistu. Se saatiin pidettyä puna-armeijalaisten vastaiskusta huolimatta.

Joulun tunnelmaa pyrittiin rintamalla luomaan monin tavoin. Suojeluskunna olivat organisoineet lahjapakettikeräyksen ”tuntematomille sotilaille”. Se oli tuottanut satojatuhansia paketteja. Kaikkiaan korsuissa jaettiin lähes miljoona pakettia. Joulupukit kiertelivät telttoooja ja muita majoitustiloja, toisin usein esimerkiksi kaasunaamareilla varustautuneina. Muona-annokset oli nostettu suuremmiksi, ja puuroakin oli tarjolla. Mitään syöminkejä ei kuitenkaan ollut puolustusvoimien puolesta tiedossa, sillä elintarviketilanne vaikeutui jatkuvasti. Miehet olivat kuitenkin omatoimisia ja nauttivat esimerkiksi ”tapaturmapaistia” eli ”maantiehirveä” eli hevosta.

Joulurauhaa ei rintamalla ollut. Eikä joka paikassa kotirintamallakaan. Kirkas pakkassää nosti ilmaan Neuvostoliiton pommikoneita. Aattoiltana ne kävivät muun muassa Turussa ja Kotkassa. Neljän päivän aikana ammuttiin alas lähes 40 pommikonetta.


Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti