Asemasota alkaa

Suomesta siirrettiin toisen maailmansodan aikana Ruotsiin ja Tanskaan turvaan noin 70 000 lasta, joist noin 10 prosenttiä jäi uuteen kotimaahansa. Tässä lapset Turun rautatieasemalla lähdössä Ruotsiin tammikuussa 1942.

Suomen armeija saavutti vuoden 1941 aikana ne strategiset tavoitteet, jotka sille sodan syttyessä oli asetettu. Suomi oli valloittanut takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja suuren osan Itä-Karjalaa. Hangosta neuvostoliittolaiset olivat vetäytyneet joulukuun 1941 alussa.

Suomalaisten hyökkäysvaihe päättyi juuri, kun suursota sai dramaattisen käänteen. Japanin hyökkäys Pearl Harbouriin veti Yhdysvallat mukaan maailmansotaan. Uuden maailman suurvalta mobilisoi tuotantovoimansa ja tuli mukaan sotaan myös Euroopassa. Samalla se laajensi huomattavasti apuaan Neuvostoliitolle. Suomalaiset joutuivat huomaamaan, että vastustajan sota- ja elintarvikkeissa luki yhä useammin ”Made in USA”.

Neuvostoliitto käynnisti vuoden 1942 alussa voimakkaan hyökkäyksen Maaselän kannakselle turvatakseen Muurmannin radan liikenteen jatkuvuuden. Suomalaiset pysäyttivät hyökkäyksen, mutta keväällä neuvostojoukot hyökkäsivät uudestaan Aunuksen kannaksella ja Kiestingin alueella. Suomalaiset onnistuivat lyömään hyökkäykset takaisin, minkä jälkeen rintamalinjat pysyivät muuttumattomina kesään 1944 saakka. Molemmat osapuolet keskittyivät tiedustelu- ja sissitoimintaan.

Vuoden 1942 alussa Suomen armeija oli ryhmittynyt asemasotaa varten. Lähes 75 000 rintamamiestä kotiutettiin ja joukkoja järjestettiin uudelleen. Maaliskuun alussa johtosuhteet järjestettiin niin, että kullekin kannakselle perustettiin päämajan alainen johtoporras. Näin syntyivät Kannaksen, Aunuksen ja Maaselän ryhmät. Kesään 1942 mennessä joukkoja siirrettiin ja alistettiin niin, että suomalaiset ja saksalaiset joukot olivat eräitä erillisosastoja lukuunottamatta omasa kansallisessa johdossaan.

Kaikilla kolmella kannaksella ryhdyttiin linnoitustöihin, joiden tuloksena syntyivät mm. Vammelsuu-Taipale-asema ja Viipuri-Kuparsaari-Taipale asema Karjalan kannakselle ja ns. U-asema sekä PSS-asema Aunuksen kannakselle. Linnoitustöitä tehtiin aluksi pääasiassa Aunuksen ja Maaselän kannaksella. Töiden painopiste siirtyi Karjalan kannakselle vasta keväällä 1944.

Asemasotavaihe synnytti kuin itsestään puhdetyöharrastuksen, joka auttoi miehiä pääsemään hetkeksi eroon sodan arjesta, Puuhdtöiden ja erilaisten korsujen ja rakennusten tekeminen kasvoi niin laajamittaiseksi, että siitä koitui vakavaa haittaa koulutukselle ja linnoitustöille. Tilannetta pahensi se, että sodanjohto ei tarpeeksi intensiivisesti osannut suhteuttaa varusteidn aseistuksen kehittämistä sodan tuleviin käänteisiin.

Suomessa mobilisoitiin armeijan palvelukseen toisen maailmansodan aikana niin suuri osuus väestöstä, että voitiin puhua maailmanennätyksestä. Jos mukaan otetaan linnoitustöissä olleet työvelvolliset ja erilaisissa maanpuolustustehtävissä oli enimmillään noin 650 000 henkeä eli 17 prosenttiä väestöstä.

Kun näin paljon väkeä oli poissa siviilitösitä, teollisuu ja maatalous kärsivät pahasti työvoimapulasta. Laki yleisestä tövelvollisuudesta sodan aikana oli hyväksytty jo kesäkuussa 1939, mutta työvelvollisuusmääräyksiä jaettiin huomattavasti ennakoitua vähemmän. Naiset, nuoret ja vanhukset kantoivat vapaaehtoisesti vastuun siitä, että välittömät työt tehtiin. Ongelmien voittamiseksi perustettiin useita vapaaehtoiseen avustustyöhön perustuneita organisaatioita.

Kun kansa oli ajettu näin koville, sen yksimielisyyttä oli varjeltava kaikin tavoin. Jatkosodan aikana viranomaiset ohjasivat mielipiteenmuodostusta sensuuri- ja tiedotustoiminnalla. Talvisodan aikana sensuuri oli kohdistunut pääosin sotilaallisiin asioihin, mutta jo välirauhan aikana sensuuri alkoi koskea poliittisia asioita ja pyrki rajoittamaan erityisesti ulkompolitiikaa koskevaa kirjoittelua sekä hallituksen ja viranomaisten arvostelua. Sensuuritoiminnan johto siirtyi päämajlata sisäministeriöm alaisella Tiedostustoiminnan tarkastusvirastolle.

Jatkosodan sytyttyä perustettiin valtioneuvoston kanslian alainen Valtion tiedotuslaitos, joka jakaantui sensuurista huolehtivaan tarkastusosastoon, tiedotusjaostoon ja talousosastoon. Päämajan propagandaosasto muutettiin tiedotusosastoksi. Sensuuri hillitsi kirjoittelua niin oikealla kuin vasemmallakin, Hyökkäysvaiheen aikana puututtiin erityisesti oikeisto- ja keskustalehtien Suur-Suomi-henkisiin kirjoituksiin. Asemasodan aikana sensuurin päähuomio kohdistui sosiaalidemokraattisten ja ruotsinkielisten lehtien artikkeleihin, joissa arvosteltiin Saksaa tai puhuttiin erillisrauhasta.

Saksan-vastaiseen kirjoitteluun puuttui sensuuriviranomaisten ohella maan hallitus, jota Saksan edustajat painostivat ankarasti. Saksalaisten oli vaikea ymmärtää sitä, ettei suomalaista lehdistöä saatu kuriin. Kriittisimmät kirjoitukset johtivat elintarvike- ja asetoimitusten katkaisemiseen.

Yleistä mielipidettä oli seurattu ja ohjattu jo talvisodan aikana paikaillisten tiedottajien avulla, ja toimintaa jatkettiin jatkosodan aikana. Sodan loppuvaiheessa noin 10 000:een kasvanut tiedottajoukko vihittiin tavallisia kansalaisia paremmin poliittiseen ja sotilaalliseen tilanteen taustoihin, minkä ansioista tiedottajat kykenivät toimimaan paikallisina mielipidejohtajina ja vahvistamaan kansalaisten uskoa maan johdon kykyyn ratkaista ongelmat. Sodan jyrkistä käänteistä huolimatta suomalaiset luottivat poliittisiin ja sotilaallisiin johtajiinsa. Suomessa oli koko sota-ajan laajapohjainen hallitus ja samat miehet, jotka johtivat Suomen sotaan, johtivat sen myös rauhaan.

Lähdeaineisto Suomi kautta aiojen ISBN 951-8933-60-X