maanantai 22. joulukuuta 2014

Suuntana Petroskoi

Suomalaiset etenivät ankarasti taistellen.

Laatokan ja Äänisen välillä suomalaisjoukot olivat saavuttaneet välitavoitteensa, Nyt alkoi niiden eteneminen kohto Petroskoita. Rukajärven suunnalla siirryttiin puolustukseen. Myös Sallan suunnalla hyökkäys pysähtyi.

Karjalan Armeijan armeijakunnat saivat käskyn Patroskoin valtaamisesta. Hägglunfin johtama VII AK etenisi kaupunkiin lännestä 4 D.n ja 11 D:n voimin. 1. D jäi saattamaan loppuun Pyhäjärven-Prääsän alueen taistelut. Talvelan VI AK puolestaan saartoi etelästä kärkenään Osasto Lagus, joka oli matkalla Äänisen suuntaan. Sen selustaan oli jäänyt venäläisjoukkoja vielä Latvan suunnalle, jossa niitä vastassa oli Suomen 7. D. Sen eteläpuolella kohti Podporodzea eteni 17. D, jonka eteläpuolella Syvärillä oli rintamavastuussa 5 D, Saksan 163 D oli puolustusasemissa lähinnä Laatokan rantaa,

  1. D:n joukot hyökkäsivät Leningradista Petroskoihin vievän radan itäpuolella sijainneeseen Porodporedzeen 15.9. Ilman tykistövalmistelua käynnistetty hyökkäys pysähtyi alkuunsa. Erityisesti erääseen kivirakennukseen linnoittautuneet neuvostotaistelijat hallitsivat tulellaan asutuskeskuksen maastoa. Tlanne laukesi tykitulen tuella, ja JR 34 pääsi etenemään. Seuraavana päivänä asutuskeskus oli vallattu, mutta sen itäpuolella ollut vankileiri oli sitkeästi ilmavoimien tuella puolustautuvilla venäläisillä, JR 34 valtasi leirin lopulta 18.9. tykistön tulivalmistelun jälkeen viiden panssarivaunu tuella. Samaan aikaan divisioonan muuta osat valtasivat maastoa Syvärin eteläpuolella. Suomalaiset nimesivät Podporedzen Syvärin kaupungiksi,

Hieman pohjoisemmassa Osasto Lagukseen kuulunut KevOS 15 hyökkäsi Tokkarin kylään 19.9. Pohjoisesta saarrostava osasto eteni Muurmannin radalle ja oli juuri kaivautumassa radan varteen, kun Neuvostoliiton panssarijuna lähti asemalta kohti pohjoista. Se tulitti koko kylkensä voimalla radan varrella olleita suomalaisia. Junaa ei pystytty pysäyttämään. Panssaritorjuntatykkien ammukset kimpoilivat sen kyljistä. Tokkari sen sijaan vallattiin saman päivän aikana.

Tokkarin jälkeen seuraava kohde oli Latvan kylän alua, Hyökkäykseen osallistuivat Osasto Lagus ja 7. D. Hyökkäystä vaikeutti kelirikko, joka oli muuttanut ites liejuksi. Tästä johtuen suurta osaa joukoist jouduttiin käyttämään teiden korjaukseen. Suomen kärkijoukkona edennyt JP 3 valtasi kyllän aamulla 21.9. / D:n joukot valtasivat samana päivänä myös Tarsepolin alueen kylät.Alueella olleet neuvostojoukot lähtivät etäytymään rautateitse kohti Petroskoita.

VII AK:n alueella 11. D oli etenemässä päätietä kohti Petsorkoita. Se sai 20.9. kosketuksen tietä vartioivaan neuvostoliittolaiseen tukikohtaan Valkeanlammen alueella. Suomalaisilla oli hyökkäyksessä tukenaan panssarivaunuosasto, joka koostui sotasaalisvaunuista. Siihen kuului yksi T-28, yksi T-26 ja kaksi panssariautoa, jotka oli varustettu 45 mm tykeillä. T-28 menetettiin taistelussa. Neuvostoliiton joukot pitivät asemansa. Päivän kuluessa neuvostojoukot onnistuttiin kuitenkin saartamaan siten, että rengas jäi auki pohjoisesta. Sieltä venäläiset lopultat 21.9. vetäytyivätkin, ja heidn jättämänsä asemat vallattiin aamupäivän kuluessa.

  1. D. Oli vallannut Rukajärven ja eteni vetäytyvän vihollisen perässä Ontajoelle. 13.9. Suomlaiset pääsivät joen yli sillan kohdalla tykistökeskityksen tuella ja etelemässä kokematta vastarintaa. Neuvostoliiton pääpuolustuslinja, jonka murtumisessa oma tykistö ei riittänt 14. D. eteneminen pysäytettin. Se oli saavuttanut tavoitteensa ja varmistanut Rukajärven etenemällä Ontajoella itärannalle . Suomalaiset siirtyivät puolustukseen.

Sallasta kohti Kantalahtea hyökännyt Suomen 6. Divisioona ja Saksan 19. Divisioona saivat Alakurtin ja Tuntsajoen taisteluiden jälkeen 13.9. koukkaamalla murron venäläispuolustukseen, Neuvostojoukot lähtivät vetäytymän asemistaan Voitajoki-linjalta. Suomalaiset etenivät Neuvostoliiton Vermanjoki-linjalle. Kantalahden suojaksi tekemien vahvojen varustusten eteen, jonne joukot ryhmittyivät puolustukseen. Viimeiset Neuvostoliiton sillanpääasemat joen länsipuolella tuhottiin 19.9. Sallan suunnalla alkoi asemasota.

Saksan XXXVI AK:n esikunnan mukaan armeijakunnan tappiot syyskuun puoliväliin asti olivat saksalaisten joukkojen osalta 6564 miestä, joista 1223 kaatuneina, ja suomalaisten joukkojen osalta 2999 miestä, joista 403 kaatuneina, Armeijakunta oli pitkälti menettänyt taistelukykynsä. Suomen 6. D:n alistus saksalaiselle armeijakunnalle päättyi tammikuussa 1942, jolloin se siirrettiin Kajaanin alueelle.



Lähdeaineisto: Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti