sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Suomi Saksan suojeluksessa

Hitlerin ohella todennäköisesti vain muutama hänen sisäpiirinsä henkilö oli tietoinen lentokonekaappauksessa 9.2.1940 saaduista kolmivaltaliittouman salaisista strategisista suunnitelmista, joiden tarkoituksena oli Saksan nujertaminen. Saksan sodan johdon ehkäisevät ja salamannopeat vastaiskut Skandinaviassa olivat eliminoineet kolmikantaliittouman päärintamaksi suunniteleman hyökkäysrintaman ja heti sen jälkeen toisenkin rintaman sekä poistaneet Ranskan ja Belgian sotakuvioista. Näiden tapahtumien lisäksi Hitlerin uhkavaatimus oli pakottanut Stalinin suostumaan Moskovan rauhantekonn Suomen kanssa ennen kuin alkuperäinen tavoite – Suomen täydellinen alistaminen Baltian maiden tavoin – oli onnistunut. Viimeinen Kremlissä ( ja Lontoossa) epäilyjä herättänyt toimenpide oli Saksan solmima kauttakulkusopimus joukoilleen Suomen kautta Norjaan. Mitä Hitlerillä oli mielessään? Mikä olisi hänen seuraava siirtonsa?

Lontoossa Churchill tarkasteli asiaan vain Englannin näklkulmasta. Katkeruus Skandinavia-operaation epäonnistumisesta oli edelleen suuri ja kohdistunut myös suomalaisiin näiden sotkettua hänen salaisen liittolaisensa , Stalinin, aikomukset talvella 1939 -1940 valtavalla vastarinnallaan ja sen jälkeen solmimalla englantilaisten avunantolupauksista huolimatta 13.3.1940 rauhan Moskovassa ja sallimalla nyt saksalaisjoukkojen kauttakuljetukset.

Toisaalta Churchill tiesi hallitsevansa Englannin laivastona vulla Norjan rannikon ja Atlantin vesialueen. Norjassa olevista Saksan ilmavoimistakaan ei etäisyyksien vuoksi olisi suurta vaaraa Englannille. Kaiken kaikkiaan näytti lopulta siltä, että Lontoon eniten pelkäämä Saksan maihinnousuoperaatio Seelöwe olisi väistynyt välittömänä uhkana.

Moskovassa Stalin jahänen sisäpiirinsä näkivät – ja aivan oikein – että Pohjolaan oli muodostumassa vahva saksalainen voimaryhmittymä, jota suomalaisten tekemän kauttakulkusopimuksen avulla voitaisiin vahvistaa ja siirtää vaarallisen lähelle Neuvostoliitolle elintärkeitä maan luonteisosan kohteista: Muurmanskin ja Kantalahden alueita ja Muurmanskin rautatietä.

Viimeksi mainitun rataosan uhanalaisuus, vajaamittainen kaksiraiteisuus ja poikkeama riskialtiille Leningradin alueelle kauas etelään, sain neuvostojohdon ennakoivasti varmistamaan toisenkin yhteyden sisä-Venäjän rautatieverkostoon. Kymmenettuhannet Gulag-vangit olivat aloittanet kaikessa hiljaisuudessa uuden ratayhteyden rakentamisen välille Sorokka-Arkangeli. Tämä rataosuus – yksi Neuvostoliiton tärkeimmistä ”elämänlangoista” pian puhkeavassa suurkamppailussa Saksan kanssa – valmistui kevättalven 1941 aikana. Saksan ja Hitlerin ajatuksista oli saatava selvyys, päätti Stalin. Tehtävää hoitamaan Berliiniin matkusti Molotov 12-14.11.1940.

Molotov/Rippentrop-sopimukset allekirjoittajat, Neuvostoliitto ja Saksa olivat ajautuneet lopultakin 0-tilaan, jossa petokseen vastattaisiin petoksella. Hitlerin ajatuksissa häilyi vielä kuitenkin pieni toive saada Neuvostoliitto sopeutumaan myönnyksiin uuteen euroaasialaiseen valtiojärjestelmään, jossa sille jäisi oma merkittävä roolinsa.
Molotov ei kuitenkaan ollut houkuteltavissa tulevaisuuden ”illuusioihin” - hän eli kykypäivässä ja siihen littyvien ksysymysten ratkaisuissa, joista Stalin oli antanut tarkat ohjeet.

Näistä erääksi tärkeimmistä muodotui Suomen asema ja tulevaisuudessa M/R-sopimuksen intressipiirijakoa ajatellen. Neuvostoliitto tunnusti tuon 23.8.1939 solmitun sopimuksen tulleen toteutuksi sen tyydytykseksi, paitsi että Suomen kohdalla asia oli jäänyt suomalaisten vastarinnan ja Hitlerin väliintulon vuoksi kesken. Nyt Molotov ilmoitti Neuvostoliiton haluavan Hitleriltä selvän vastauksen kysymykseen, voisiko se välittämästi – Baltian maiden tapaan – tehdä lopun itsenäisestä Suomestaa miehittämällä maan. Hitler monin enemmän tai vähemmän perustelluin argumentein antama vastaus on kielteinen! Suomen aluetta tarvittiin, mikäli ”Fall Barbarossa (drei)” suunnitelma jouduttaisiin toteuttamaan ja torjumaan puna-armeijan hyökkäys Suomeen ja samalla saksalaisten Norjassa olevien joukkojen selustaan.

Suomen asemasta Saksan suojeluksessa Molotov tuli ilmeisesti vakuuttuneeksi. Sen sijaan muut Hitlerin ja Ribbentropin kaavaillut, mm. Neuvostoliiton tulosta jäseneksi euroaasialaiseen neljän vallan paktiin vaativat tarkastelua ja Moskovan omien ehtojen esittämistä Saksalle. Molotovin valtuudet neuvottella – sopimuksista puhuttakaan – Berliinissä olivat olemattomat. Stalin oli saanut ankarat ohjeet Churchilliltä, ettei Neuvostoliitto sitoudu vahingossakaan mihinkään läsnivaltojen tulevia sotavoimia vahingoittaviin lupauksiin.


Lähdeaineisto Erkki Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti