Jatkosodan alkutilanne

Motorisoitua tykistöä viedään etulinjoille 3.7.1941.

Kesäkuun 25. päivänä 1941 alkaneen puolustustaistelunsa kynnyksellä Suomen kansa saattoi huonontuneesta strategisesta tilanteesta huolimatta katsoa tulevaisuuteen luottavammin mielin kuin syksyllä 1939, sillä edellisenä vuonna oli puolustusvoimiemme vahvuuden ja yleisen kunnon kohottamiseksi tehty määrätietoista työtä.

Sen johdosta, että palvelusaika oli pidennetty yhdestä vuodesta kahdeksi, oli aktiiviarmeija voitu lisätä viideksitoista prikaatiksi, joista oli muodostettu viisi armeijakuntaa. Kenttäarmeijaa uuden järjestelmän pohjalla modostettaessa tarjosivat pitkin itärajaa rakennetut linnoituslaitteet epätäydellisyydestään huolimatta tukea suojajoukoile, joiden oli määrä pidätellä vihollisen etenemisyrityksiä. Maa oli jaettu kuuteentoista sotilaspiiriin, joista jokainen asetti liikekannalle yhden divisioonan, myös rauhanaikaiset prikaatit sisältyivät näihin puitteisiin. Tämä merkitsi sitä, että kenttäarmeija nyt käsitti kaksi kertaa niin suuren määrän operatiivisia yhtymiä kuin sodan puhjetessa syksyllä 1939, mutta niinpä olikin elävä voima otettu kokonaisuudessaan käyttöön, vanhemmat ikäluokat mukaan luettuina. Viimeksi mainittujen koulutusta, jonka puutteellisuuteen oli syynä se että osa niistä oli 1920- ja 1930-luvulla säästämistarkoituksessa ilman aktiivipalvelusta siirretty nostoväen II luokkaan, oli mahdollisuuksien mukaan täydennetty kertausharjoituksella. Ja viime kädessä oli talvisota, tuo suuri oppimestari, antanut joukkojen hengelle ja kunnolle lopullisen terästyksen.

Aineellisestikin tilanne oli parantunut. Talvisodan voimavaroihimme iskemät aukot oli nyt täytetty, osaksi länsivalloista vasta Moskovan rauhan jälkeen myähästyneinä saapuneilla avutuslähetyksillä, osaksi niiden tilausten avulla, jotka loppusyksystä 1940 alkaen olimme voineet tehdä Saksasta. Myös kotimaiset teollisuuslaitokset, joilla oli käytettävissään huomattavia raaka-ainevarastoja, olivat tehokkaasti tukeneet varustautumistamme.

Jalkaväen tulivoima oli tehostunut sen johdosta, että se oli entistä laajemmassa määrin varustettu konepistooleilla ja että se oli saanut kaksi uutta asetta: 20 mm:n panssarintorjuntakiväärin sekä 120 mm:n kranaatinheittimen. Kenttätkistöä oli täydennetty raskailla pattereilla, joita talvisodassa oli niin kipeästi kaivattu, ja ilmatorjuntatykistöäkin oli vahvennettu, samoin muös lentoasetta, vaikka aika ei ollutkaan riittänyt sen maaorganisaation laajentamiseen asianmukaisessa määrin eikä liioin nimenomaan pommilennoston lisäämiseen.

Liikekannallepano, jota koskeva käsky annettiin 17. kesäkuuta, sujui suunnitelmien mukaisesti samoin kuin myös joukkojen keskitys, joka saatiin suoritetuksi loppuun 29. kesäkuuta. Rajoille sijoitettiin kaikkiaan yksitoista divisioonaa viidksi armeijakunnaksi ryhmitettynä, minkä lisäksi yksi divisioona oli asetettu Hangon tukikohtaa vastaan. Neljä divisioonaa oli sitä paitsi ylipäällikön reservinä.

Suomen vastaan keskitetyt, marsalkka Vorosilovin komentamaan luoteiseen armeijaryhmään kuuluvat venäläisvoimat käsittivät kolme armeijaa, joihin kuului yhteensä kolmetoista divisioonaa, neljä prikaatia, kaksi panssaridivisioonaa ja yksi rajavartiostodivisioona sekä lisäksi joukko erikoisyksikköjä. Hangon varuskunnan vahvuus oli kokonaista 35 000 miestä. Pitkin rajaa venäläiset olivat vielä takentaneet linnoitettuja vyöhykkeitä, ns.. linnoituspiirejä, joita puolustivat erityiset linnoitusjoukot. Tämän tyhmityksen kokonaisvahvuuden voidaan niin muodoin arviooida olleeen 18-20 divisioonaa. Venäläisten tarkoituksena lienee alun pitäen ollut, että Laatokan pohjoispuolelle sijoitettuun, neljä divisioonaa käsittävään 7. armeijaan olisi vielä liitetty kahdeksan divisioonaa ja kaksi panssariprikaatia. Saksalaisten pääsotanäyttämöllä saavutamien menestysten johdosta venäläisten oli kuitenkin pakko siirtää viimeksi mainitut joukot Itämeren maihin. Painopisteen muodostuminen Laatokan Karjalaan jäi niin ollen sikseen, ja myös tälle suunnalle varattujen lentokoneiden määrä, joka alkuaan oli ollut 2000, vähennettiin puoleen.

Kuten aiemmin on huomautettu, joukkojemme keskitys rintamaille tapahtui yksinomaan puolustusnäkökohtien pohjalla laaditun suunnitelman puitteissa. Sen jälkeen kun venäläisten hyökkäsytä Suomeen täytyi pitää tapahtuneena tosiasiana, oli kuitenkin välttämätöntä mikäli mahdollista siirtää puolustuksemme niille kapeikoille, jotka luonnostaan olivat tarjolla Karjalan kannaksella ja Itä-Karjalassa. Ennen kaikkea oli saatava neutralisoiduksi venäläsiten muodostama tukialue sekä luotava maamme elintärkeiden osien turvaksi riittävän syvä suoojavyöhyke. Ahdinkotilamme vuoksi oli myäs välttämätöntä saada Moskovan rauhassa luovutettu alue liitetyksi jälleen maamme talouselämän puitteisiin. Tämän kaiken edellytyksenä oli siirtyminen hyökkäsykannalle, mutta sitä ennen oli suoritettava eräitä laajasuuntaisia uudelleenryhmittelujä.

Suomen kansa lienee odottanut, että armeija olisi ensi kädessä vallannut takaisin Viipurin ja Karjalan kannaksen, puhuttamattakaan niistä piireistä, jotka toivoivat edettävän huomattavasti kauemmaksikin – aina Pietariin asti! Koska olin jyrkästi sitä mieltä, etä tuolainen yritys ei olisi maamme etujen mukaista, olin alusta pitäen selvästi ilmoittanut tasavallan presidentille ja hallitukselle, etten missään tapauksessa tulisi johtamaan Nevan kaupunkia vastaan tehtävää hyökkäsytä. Karjalan kannaksella näin varhaisessa vaiheessa suoritettu operaatio olisi saanut vihollisen otaksumaan, että tavoitteenamme oli itse Pietarin valloitus, vieläp meidän yksin suorittamanamme, koska saksalaiset vielä niihin aikoihin olivat sieltä kaukana. Oli luultavaa, että venäläiset siinä tapauksessa saisivat keskitetysi meitä vastaan niin vahvoja voimia, että pystyisivät antamaan meille vakvan iskun. Sitä paitsi saattoi hyökkäys, joka ei tukeutunut lukumäääriseen ja teknilliseen ylivoimaan , tuolla ahtaalla sotnäyttämöllö joutua pysähdyksiin, ja lisäksi tulla sekä Vuoksen pohjoispuolelta että Suomenlahdellta, erittänin Koivistolta käsin uhkaava sivustavaara sitomaan huomattavan osan joukkojamme.

Sen sijaan, että olisimme ryhtyneet hyökkäämään Karjalan kannaksella, päätin aloittaa offensiivin Laatokan pohjoispuolelle Jänisvaaran kahta puolta, lähimpänä päämääränä Laatokan rannikko Sortavalan kaupungin läsni- ja itäpuolella sekä myöhempänä tavoitteena valtakunnanraja, Pääoperaation ohella joukkojemme tuli edetä Jänisjärven pohjoispuolitse Suojärven alueen suuntaan. Tarkoituksena oli katkaista Sortavalan länsipuolelle keskitettyjen venäläisvoimien perääntymistie, vyöryttää Vuoksen pohjoispuolella olevat vihollisasemat ja siten luoda edulliset lähtökohdat myöhempää, Viipuriin ja Karjalan kannakselle suunnattavaa hyökkäsytä varten.

Näiden suuntaviivojen mukaisesti sotatoimemme jakaantuivat seuraavien kuukausien aikana kolmeen päävaiheeseen: ensinnä Laatokan Karjalan ja sittemmin Karjalan kannaksen takaisinvaltaukseen sekä etenenemiseen Itä-Karjalan alueelle. Ohjeet Laatokan pohjoispuolella suoritettavaa hyökkäsytä varten vahvistettiin 28. kesäkuuta.

Lähdeaineisto G. Mannerheim Muistelmat