Vaikeuksia Taipaleessa

Taistelunjälkiä Suomussalmella

Neuvostoliiton hyökkäys joen yli Taipaleen suunnalla jatkui 26.12.1939.. Aamulla suomalaiset yrittivät komppanian voimin lyödä vihollisen takaisin, mutta joutuivat itse perääntymään. Suomalaisilla ei ollut tietoa, kuinka vahva vihollinen heillä oli vastassaan, ja vastustajan voima aliarvioitiin. Vielä illalla puna-armeijalaiset yritettiin työntää heidän valtaamistaan asemista pataljoonan suuruisella joukolla, mutta tämäkin yritys epäonnistui. Osa suomalaisista pääsi jo taisteluetäisyydelle, mutta käsikranaattien ja konepistoolinpanosten loppuessa hyökkäys piti keskeyttää.

Illan ja yön aikana tilanne kävi yhä vakavammaksi, sillä venäläiset marssittivat tykkitulen suojissa lisää joukkoja valtaamaansa sillanpääasemaan. Suomen pelastus oli jälleen tarkka vastakeskitys, joka aiheutti kauhua avoimen jään yli hyökkäävissä venäläisissä.

Suomalaiset pelkäsivät neuvostojoukkojen hyökkäävän myös Keljan itäpuolella, jossa ne olivat hyökänneet voimakkaasti kymmenen päivää aiemmin. Tällainen hyökkäys olisi yhdessä Keljan operaation kanssa aiheuttanut puolustajille runsaasti harmaita hiuksia, mutta sitä ei tapahtunut, ilmeisesti puna-armeijan aiemmissä hyökkäyksessä kärsimien raskaiden tappioiden vuoksi. Vain noin pataljoonan verran venäläisiä koetteli Suomen asemia Taipaleessa, mutta tämän hyökkäyksen torjuminen pääasemassa ei aiheuttanut suurempia ongelmia.

Petsamossa puna-armeija oli pysäyttänyt etenemisensä, ja suomalaiset olivat puolustusasemissa Konettijoella. 26.12. aamulla suomalaiset tekivät yllätyshyökkäyksen kahdella komppanialla vihollisen selustaan. Tarkoituksena oli osoittaa vihollisen sivustojen haavoittuvuus ja luoda sihten hyvä henkinen lähtökoohta tulevalle sissisodalle.

Taistelu neuvostojoukkojen selustassa kesti tunnin, ennen kuin suomalaisten oli irtauduttava omien sivustojen turvaamiseksi. Hyökkäys onnistui hyvin, sillä sissitoiminta pääsi sen jälkeen vauhtiin. Suomalaiset olivat kätkeneet jo aiemmin vetäytymisensä aikana elintarvikkeita useisiin maastopaikkoihin. Neuvostoliiton tappiot yllätyshyökkäyksessä olivat noin 100 miestä. Hyökkäyksen jälkeen tilanne säilyi Petsamon suunnalla vakaana.

Elisenvaaran asema oli tärkeä rautateiden risteysasema Karjalassa. Sieltä pääsi junalla kaikkiin ilmansuuntiin, ja sen kautta kulki niin kotiseudulta evakkoon lähteneitä kuin sotilaitakin. Se kohtasi talvi – ja jatkosodassakin useita pommituksia, joista eräs tapahtui 26.12. 1939. Kun ilmahälyytys annettiin, asemalla olleet hakivat suojaa eri paikoista. Suuri joukko ihmisiä pakkautui rataviemäriin, mutta pahaksi onneksi se sai täysosuman. 29 ihmistä kuoli räjähdyksessä.

Suomalaiset hyökkäsivät 27.12.1939 uusin voimin Keljassa sillanpääaseman saavuttanutta vihollista vastaan. Keljaan tuotiin Erillinen Pataljoona 6 hyökkäämään joen yli tullutta vihollista vastaan. Se oli Kannaksen omista koottu joukko ja sai nyt tehtävän, jossa muuta olivat epäonnistuneet jo kolme kertaa kahtena edellisenä päivänä. ErP. 6 aloitti hyökkäyksen kolmen tunnin valmistelun jälkeen aamulla,mutta se epäonnistui, koska yhteistyö tykistön kanssa ei toiminut. Uusi yritys tehtiin tunnin päästä edellisestä.

Suomalaisten ylitettävänä oi 200-300 metriä leveä peltoaukea, jonka lisäksi piti mennä läpi piikkilankaesteestä. Vihollinen oli tuonut ampumahautoihin ja panssariesteesen puolensataa konekivääriä, jotka tekivät aukean ylittämisestä hankalaa, varsinkin sille putoilevien tykistäkeskitysten kanssa. ErP 6 kuulunut kivääriryhmä eteni alikersantti Heikkisen johdolla pellalla ojaa pitkin kohti panssariesteitä ja pääsi vihollisen sivustaaan. Estessä oli konekivääreitä vieri vieressä. ”Otetaan vasemmanpuoleinen tähtäimeen ja ammutaan niin kauan, että hiljene”, oli hänen komentonsa. Myötäpäivään kiertäen ryhmä vaiensi panssariesteen kaikki konekiväärit. Tämän jälkeen he vyoryttivät esteen kahden konepistoolin ja pikakiväärin voimin, ja siellä olleet venäläiset lähtivät pakokauhun vallassa kohti jäätä.

Vyörytettyään myös ampumahaudat, joiden konekivääriampujat olivat kortomuksen mukaan peittynet hylsyihin hartoita myöten, suomalaiset onnistuivat ajamaan vihollisen Keljasta. Useita satoja miehiä pakeni jäälle ja kohti sen takana odottavia omia linjoja, mutta vain harvat pääsivät toiselle rannalle kaatuen suomalaisten valtaamien konekiväärien tuleen ja tai juosten tykistön ampumiin avantoihin.

Taistelut Suvannolla ja Keljassa olivat kiivaita ja verottivat puna-armeijan rivejä arvoilta noin 2000 miehellä. Lisäksi suomalaisten sotasaaliiksi jäi noin 140 konekivääriä ja 12 panssaritorjuntatykkiä. ErP 6:n tappiot Keljassa olivat 49 miestä ja suomalsitan tappiot Suvannon ylittäneitä venäläisiä vastaan kaikkiaan noin 500 miestä.

Suomussalmella suomalaiset aloittivat hyökkäyksen kirkonkylän valtaamiseksi takaisin. Suomalaisten eteneminen on aluksi nopeaa, mutta maahan kaivautuneet venäläiset antoivat kovan vastuksen. Lisäksi Neuvostoliiton lentokoneet rynnäköivät yöllä suomalaisia vastaan, minkä oletettiin ennakoivan vastahyökkäystä.

Päivän aikana vahvistui käsitys, että Raatteen tietä pitkin eteni kokonainen neuvostodivisioona. Suomalaisen taistelulentöjn mukaan Raatteen tie oli mustanaan vihollista, Tietä pitkin etenevää Neuvostoliiton 44. divisioonaa vastaan aloitettiin yöllä partiotoimintta, jonka perusteella tämän divisioonan johtoporras luuli suomalaisia olevan liepeillä enemmän kuin oikeasti oli. Häirinnän johdosta neuvostojoukot alkoivat kaivautua asemiin tien varsille.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7