keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Jouluaattona Suomi hyökkäsi

Jouluaattona suomalaiset hyökkäsivät

Jouluaattona Suomi hyökkäsi Kannaksella, Kollaalla ja Sallassa. Kiivaat taistelut saivat siten jatkoa, mutta jäivät lyhyiksi. Mös muilla suunnilla hyökkäykset epäonnistuivat. Monin paikoin venäläisten vastarinta oli odotettua voimakkaampaa. Suomalaisia vastassa oli muun muassa kenttälinnoitettuja tukikohtia. Tiedustelu oli siis ollut huonolla tolalla, koska tietoa tästä ei oltu etukäteen saatu. Se ei luvannut hyvää. Hyökkäystä edeltäneet tykistön tulivalmistelut olivat minimaaliset, ammuksia oli vähän. Myös suomalaisten joukko-osastojen keskinäinen koordinointi kangerteli. Osa niistä ryhmittyi hyökkäystä varten myöhässä ja keskinäiset yhteydet viereisillä lohkolla hyökkäävien välillä olivat niin huonot, että eräät päätyivät ampumaan jopa omia. Myös puhelinyhteydet olivat paikoin poikki, minkä vuoksi tykistöltä ei saatu pyydettyä tulitukea.

Kun II Armeijakunnan esikunta iltapäivällä pystyi sirpaleisen tiedon perusteella muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan hyökkäyksen etenemisestä, se päätti keskeyttää sen klo 15. Vetäytyminen oli tällöin jo täydessä käynnissä, ja osa joukoista oli jo palannut pääasemaan.
Epäonnistumisen syyt olivat monet. Suomalaisilla ei ollut riittävää materiaalia hyökkäykseen kymmenien kilometrien levyisellä rintamalla. Mahdollisuus yllätykseen menetettiin, koska eri joukko-osasto aloittivat hyökkäyksensä eri aikaan. Myös viestiyhteyksien ja joukkojen liikuttelun ongelmat olivat ilmiselviä. Ne johtuivat liian lyhyestä valmisteluajasta ja kokemattomuudesta. Myös puna-armeijan ongelmia liioiteltiin saavutetun puolustusvoiton johdosta, mikä johti hyökkäykseen ilman ajantasaista tiedustelutietoa.

Lyhyydestään ja epäonnisuudestaan huolimatta hyökkäys kuitenkin vei neuvostojoukkojen hyökkäsyhalut. Neuvostoliiton pääsotaneuvosto päätti keskeyttää väliaikaisesti omat, Summaa vastaan suunnatut hyökkäysvalmistelunsa. Lisäksi hyökkäys karaisi suomalaisia, mistä etenkin Päämajan reservinä tahan asti ollut 6. divisioona hyötyi. Alle puoli vuorokautta kestänyt hyökkäys ve 361 suomalaisen miehen hengen. Neuvostoliiton tappioista ei ole tietoja. Hyökkäystä alettiin myöhemmin kutsus ”hölmän tölväykseksi”.

Suomalaiset hyökkäsivät päivän aikana Kollaalla ja Sallassa. Kollaalla suomalaiset pyrkivät luomaan pysyvät etuvartioasemat Kollaanjoen itäpuolelle ja katkaisemaan koukkauksella venäläisten yhteydet taakse. Hyökkäsy jouduttiin vetämään takaisin illalla. Saarrotus ei ollut onnistunut, vaan tiestä oli jääty 200 metrin päähän. Osa joukoista saatiin kuitenkin ryhmitettyä joen itärannan suolle.

Sallan suunnalla suomalaiset päättivät hyökätä, koska saivat tiedustelutietoa, jonka mukaan Neuvostoliiton 122. divisioona olisi irtautumassa asemistaan. Tieto ei pitänyt paikkansa, mutta hyökkäys päätettiin silti toteuttaa. Suomalaiset pääsivät parhaimmillaan venäläisten etummaisten taisteluhautojen tuntumaan, mutta niitä ei saatu vallattua. Epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen Sallan suunnalla seurasi asemasotavaihe.

Jouluaattona Neuvostoliitto hyökkäsi Kollaalla ja Suomussalmen suunnalla Raatteen tien suuntaisesti. Neuvostoliitto hyökkäsi panssarivaunujen tukemina jouluaattona ja joulupäivänä pariin otteeseen, mutta niiden yritykset saatiin torjuttua. Puolustajilla oli kuitenkn lähes hiljainen hetki jouluaaton jumalanpalvelukselle. Seuraavina päivinä vuodenvaihteen molemmin puolin tällä suunnalla oli suhteellisen hiljaista, eikä kumpikaan osapuoli tehnyt merkittäviä yrityksiä tilanteen muuttamiseksi.

Neuvostoliiton 163. divisioona oli kaivautunut tiukasti Suomussalmen maaperään, eivätkä suomalaiset olleet saaneet ajettua sitä pois. Nyt se aloitti vastahyökkäyksen, Hyökkäystä edelsi tykistön kolme tuntia kestänyt tarkka tulivalmistelu, johon osallistui divisioonan oman tykistön lisäksi 12 hävittäjää. Hyökkäys suomalaisten asemia vastaan jatkui koko iltapäivän, ja alkoi jo näyttää siltä, että asemat murtuisivat. Ne onnistuttiin kuitenkin pitämään kovin ponnistuksin, ja venäläiset saivat haltuunsa vain joitakin suomalaisten etummaisista tukikohdista.

Samaan aikaan suomalaiset valmistelivat omaan hyökkäystään Suomussalmen kirkonkylään, mutta sitä jouduttiin lykkäämään päivällä. Suunnalla jo olevan Ryhmä Siilasvuon lisäksi sinne keskitettiin muita joukkoja, joista yhdestä sen kanssa muodostettiin 9. divisioona. Se sai tehtäväkseen Suomussalmen takaisin valtauksen, joka aloitettiin 27.12.1939.

Aaton pimetessä Viipurissa alkoi levitä huhu, jonka mukaan pitkä panssarivaunu- ja autokolonnan oli tulossa kaupunkia kohti Viipurinlahden suunnalta. Tätä seurasi pian ilmoitus, että Uuraansalmen ja kaupungin välillä eteni kolonna kohti Viipuria, II AK:n esikunta pyrki kumoamaan huhun, sillä jää ei kestäisi painavaa panssarivaunukolonnaa. Hälytys kuitenkin annettiin. Kolonnan paljastui lopulta omien pieneksi huoltokolonnaksi, joka oli menossa linnakesaareen. Sen valot olivat herättäneet rantavartion mielikuvituksen.

Neuvostoliitto aloitti uuden hyökkäyksen Taipaleen suunnalla, jossa se pyrki murtamaan pääpuolustuslinjan. Sillä oli paikalla tuoreita voimia, ja hyökkäys oli raju. Suomalaiset puolustajat joutuivat vaikeuksiin varsinkin Keljassa, jossa suomalaisten puolustusryhmitys oli paikoin harva. Lumipukuisten vihollisten lähestyminen tapahtui sakean aamusumun suojissa, mutta kokonaisuudessaan hyökkäys ei tullut suomalaisille aivan puun takaa. Aamuyöllä oli nimittäin siepattu Neuvostoliiton radiosanoma, jossa kerrottiin hyökkäyksen alkamisesta. Vaikka sanoma vietiin hetimiten suomalaisten paikalliseen esikuntaan, se ei aiheuttanut toimia. Liekö jouluvietosta johtuvaa väsymystä ollut ilmassa.

Venäläiset pääsivät sumun turvin yllättämään suomalaiset yhtäkkiä näiden eteen rannassa. Suomalaiset joutuivat jäättämään ensimmäiset ampumahaudat lähes ilman vastarintaa, ja niin venäläiset saivat pian vallattua sillanpääaseman Suovannon suomalaiselta puolelta ja alkoivat tuoda lisää joukkoja jään yli. Suomalaiset yrittivät vielä samana päivänä vastahyökkäyksellä pakottaa vihollisen perääntymään, mutta se ei onnistunut vastustajan ylivoiman vuoksi. Sen isjaan tarkat tyksitäkeskitykset Suvannon jäälle saivat aikaan sekasortoa hyökkäävissä joukoissa ja hillitsivät miesvirtaa jäätyneen joen yli. Taistelu jatkui vielä kaksi päivää.

Lentosää oli joulupäivänä hyvä, ja Neuvostoliitto pommittikin useita paikkakuntia, muun muassa Helsinkiä, Turkua, Viipuria ja Ilomantsia. Myös rautateiden risteyspaikkakunnant, kuten Elisenvaara, saivat osansa. Erityisen paljon pommeja pudotettiin Käkisalmeen, jota vihollinen pommitti 50 koneen voimin. Koko päivän kestäneiden pommitusten vahingot jäivät kuitenkin vähäisiksi.

Hella Wuolijoki kirjoitti Tannerille kirjeen tarjoten apuaan neuvotteluyhteyden aikaansaamiseksi. Tanner tarttui tarjoukseen epäröiden,mutta lopulta neuvottelukosketus saatiin aikaan.


Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti