Joulukuun 12. päivästä
alkaen, jolloin Tolvajärven menestyksellinen taistelu aloitti
voittojen sarjan itärintamalla, teki ensi päivien pessimismi
lopullisesti tilaa kasvavalle optimismille. Suomeen saapuneet
ulkomaiset lehtimiehet vaihtoivat kuolinkellojen soittamisen Pohjolan
sankarikansan ylistämiseksi, ja yleistä mielipidettä alkoi
elähdyttää toivo, että Neuvostoliitto itse kompaistuisi surkean
sotansa seurauksiin.
Aivan eritisen arvon
Mannerheim antoi suomalaisen sotilaan suorituskyvylle, josta hän
vielä sodan puhjetessa ei ollut vakuuttunut. Esimerkiksi Rytille hän
totesi, että ”te siellä rintaman takana ette voi kuvitella miten
urhoollisesti meidän joukomme taistelevat”. Mielipide tuli
mieheltä, joka hyvin tieis, millaiset varustukset valtiolla oli
puolustajilleen jakaa, ja joka pitkän elämänsä aikana oli nähnyt
monenlaisia sotilaallisia suorituksia. Puna-armeijan suorituskyvystä
marsalkka sitä vastoin korjasi käsityksiään kielteiseen suuntaan.
Suomen pienissä
puolustusvoimissa Paavo Talvela saavutti jalkaväenkenraalin arvon,
joka tosin myönnettiin vasta 22 vuotta sodan ja Talvelan
sotilaspalvleun päättymisen jälkeen. Jos Talvela olisi sattunut
olemaan upseeri jonkin suurvallan armeijassa, on helppo kuvitella,
että hänestä olisi voinut tulla eräs toisen maailmansodan
tunnetuimmista rintamamarsalkoista. Sellaiseen hänestä olisi ollut
ainesta, vaikka sitä ei voitu täysimääräisesti käyttää
hyväksi voimavaroiltaan vähäisessä valtiossa.
Talvela tuli aamulla
Tolvajärven harjulle ja tavoitti etenevän polkupyöräpataljoonan
runolaulajain patsaan luona kello 13. Patsas oli säilynyt ehjänä.
Pataljoonan komentaja valitti hänelle, että miehet olivat niin
lopen uupuneet, ettie hän saanut kärkeä liikkeelle muuten kuin
kävelemällä itse edellä. Talvela kertoi: ”Annoin tässä
tilaisuudessa sekä pataljoonan komentajalle suoraan että Pajarille
sen jälkeen käskyn kiirehtiä tarmokkaasti takaa-ajoa.
Talvela vaati hyökkäämään
heti ja heittämään tieltä Ägläjärven viholliset ja etenemään
takaa-ajaen vielä 25-30 km.
Mannerheim oli huolissaan
Talvelan ryhmän suurista tappioista. Siitä kattui kahden kuukauden
aikana 1000 miestä, 825 katosi, useimmat heistäkin olivat kaatuneet
korpeen ja hautautuneet lumeen. Ägläjärven vaiheessa Mannerehim
antoi Talvelalle henkilökohtaisesti ohjeet välttää operaatioita,
joista koituisi suuret tappiot. Talvela oli luvannut vallatta
Mannerheimille Suojärven alueen ja suuren voiton. Voitto oli saatu,
mutta Suojärveä ei. Ei sitä tultu saamaankaan.
Jatkosodan aikana
Korpiselän läpimurtotaistelu hyökkäysvaiheen alussa heinäkuussa
1941 oli malliesimerkki silloisen kenraalimajuri Talvelan tavasta
johtaa. Talvela toimi tuolloin komentajana VI Armeijakunnassa, joka
oli ryhmitetty Suomen puolustusvoimien painopisteeseen. Se oli osa
kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin johtamaa Karjalan Armeijaa, joka
siihen mennessä mahtavin suuryhtymä, mikä Suomessa oli milloinkaan
muodostettu. Karjalan Armeijan tehtävänä li venäläisten lyöminen
Laatokan Karjalassa ja eteneminen syvällle Itä-Karjalaan.
Talvela ei ollut
mielellään Heinrichsin alainen. Kaukan Mikkelissä olleen
Mannerheimin hän hyväksyi esimiehekseen, mutta vertaisiaan hän ei
halunnut rajaamaan itsenäisyyttään. Miesten luonteet olivat kovin
erilaiset, Heinrichs oli harkitsevan varovainen, kun taas Talvela
kannatti häikäilemätöntä päällekäymistä ja tarvittaessa
riskin ottamista. Suoraluontoisena miehenä Talvela ei huolinut
peitellä sitä, mitä hän ajatteli joutumisestaan jääkäritoverinsa
käskynalaiseksi. Ilman Hainrichsin maltillisuutta yhteistyö olisi
saattanut kariutua heti alkuunsa, sillä Karjalan Armeijann
komentajalle ei jäänyt alaisensa avopuheisuuden vuoksi epäselväksi,
mitä tämä ajatteli hänestä.
Ensimmäisen ja
ratkaisevan käskytystilaisuutensa Heinrichs järejsti kesäkuun
viimeisenä päivänä. Talvela ei lähtenyt paikalle, vaan häntä
edusti siellä hänen esikuntapäällikönsä, eversti Martin Stewen.
Ehkä näin oli parasta, sillä kun Talvela oli saanut käskyn
kirjallisessa muodossa käsiinsä, se oli hänen mielestään
idioottimainen.
Omille alaisilleen Talvela
ilmoitti selvääkin selvemmin, mitä hän odotti tulevalta
hyökkäykseltä. Hänen ohjeensa olivat kuin salamasodan
käsikirjasta: ”Pääasia oli rpeys ja tarmokkuus tooiminnsassa. On
pyrittävä häikäilemättä ja syvälle eteenpäin kohti kaukana
olevia tavoitteita sivustoista välittämättä. Me olemme tällä
kertaa siinä onnellisessä asemassa, että meillä on riittävästi
joukkoja ja takanamme vielä muita. Selkäpuoli voidaan kyllä
puhdistaa.”
Talvela ei säästänyt
alaisiaan, mutta hän oli kova itseäänkin kohtaan. Tulokset olivat
Suomen sotahistoriassa harvinaislaatuisia.
Paavo Talvela
Paavo Talvelan
sotamuistelmat
Paavo Juho Talvela
Paavo Talvela Aunus 1941
Kenraali Talvelan
yksityinen sota
http://www.youtube.com/watch?v=_nIfNsGKeh0
Tuntematon Talvisota - Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=d8TRbCP1zSk
Tuntematon Talvisota - Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=fiLG8ZL2cz0
Tuntematon Talvisota - Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=FJ1O6qhHehU
Tuntematon Talvisota - Osa 4
http://www.youtube.com/watch?v=2HMGO2Rryqw
Lähdeaineisto: Jari
Leskinen Antti Juutilainen Talvisodan pikkujättiläinen ISBN
951-0-23536-9, Tuntematon sota ISBN 951-8933-34-0, Veijo Meri Suurta
olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti