maanantai 3. maaliskuuta 2014

Marraskuun 30. päivän aamu



Viipurilaiset olivat heräilleet uuteen työpäivään tavalliseen aikaan. Pakkasta oli muutama ast, ja maa oli kuurassa. Pikkuåuodit ja isommat kauppaliikkeet availivat oviaan. Punaisenlähteentorilla vallitsi tuttu aamuhyörinä. ”Siellä tarjottiin mitä erilaisinta tarvekalua ja tarpeetonta rihkamaa, koristetta kaikenlaista, valmista vaatetta ja kangasta, kenkää, saapasta, remeliä ja muuta nahkatavaraa, huovikasta ja koivistolaista karvahattua, sivakkaa ja sauvaa, potkukelkkaa, rekeä ja reslaa, puutiinua ja saviruukkua, huuliharppua ja savikukkopilliä – mitä tahansa”.

Kello 8.52 hälytyssireenien vuoroon nouseva ja vuoroon laskeva ääni ilmoitti ilmavaarasta. Ensimmäiset hopeanväriset koneet lähestyivät kaupunkia idästä päin. Siipien alapinnassa oleva suuret punaiset tähdet erottuivat selvästi. Pilvikerros roikkui alhaalla,ja koneet olivat päässeet lentämään kaupungin ylle lähes huomaamatta. Ne lensivät niin matalalla, että ihmiset jäivät seisomaan ja tuijottamaan taivaalle, ennen kuin tajusivat suojautua talojen rappukäytäviin tai puistoihin kaivettuihin sirpalesuojiin.

Mistä oikein oli kysysmys? Eihän mitän sotaa ollut olemassa, ei sellaisesta ainakaan ollut kerrottu radiouutisissa. Hälytyssireenien ääni kantautui jopa Viipurinlahden saariin asti, niin myös Kaupposensaareen. ”Kaupungist päin rupes kuulumaa pahan iänn, semmone ulvomine, mitä mie en olt enne millokaa kuult. Oikei rupes pelottammaa”, muisteli Kalevi Raulisto myöhemmin.

Ennen puoltayötä painetuista sanomalehdistä ei sotauutisia tietenkään vielä löytynyt. Karjala-lehden etusivun ilmoitus tiedotti Viipurilaisen osakunnan entisille ja nykyisille jäsenille, että Pyöreässä Tornissa pamahtaa klo 20.30. Perinteeseen kuuluu juhlia Viipurin pamausta, josta nyt oli kulunut päivälleen 444 vuotta. Yleisesti tunnetun kansantarinan mukaan suuri räjähdys karkotti marraskuun 30. päivänä 1495 venäläisen ssotajoukon Viipurin porteilta. Räjähdyksen oli aiheuttanut Viipurin linnan komentaja Knut Pose asettamalla ruutipanoksen linnan yhden tornin alle.

Viipurin pamauksen merkkipäivää oli monessa porvarisperheessa tapana viettää illanistujaisten merkeissä. Makeistehtailija Wodemar Winner, vanhanpoika, oli saanut kutsun Erkki Pyhänojan perheen luo, joka asui samassa Myllyaukion kivitalossa. Samalla vietettäisiin myös perheen kaksivuotiaan Antti-pojan nimipäivää. Jo edellisenä päivänä Winner oli käynyt ostamassa pojalle lahjaksi suuren pehmeän nallen.

Vain hyvin pieni ja valikoitu joukko kaupungissa tiesi, että puna-armeijan joukot olivat aloittaneet aamulla sotatoimet. Yksi heistä oli Viipurissa melkein koko upseeriuransa ajan asunut kenraaliluutnantti Harald Öhqvist. Kello 7.30 hän sai tiedon, että venäläiset olivat puolisen tuntia aikaisemmin avanneet tykkitulen koko rajan mitalta. Tiedon saatuaan hän käski välittömästi nostamaan Suomen sotalipun Viipurin torniin. Öhqvist oli koko 1930-luvun ollut varma siitä, että jos sota Neuvostoliiton kanssa syttyisi, ratkaisut tapahtuisivat Karjalan kannaksella. Vuosien mittaan hän tutustui alueen maantieteeseen niin tarkasti, että ”tunsi lopulta sen polutkin”.

Sotatoimien alkaminen ei ollut Harald Öhqvistille yllätys. Kapteeni Reeino Hallamaan radiotiedustelu oli siepannut sähkösanoman, jonka mukaan venäläinen panssariprikaati oli saanut hyökkäyskäskyn. Sen piti heti marraskuun 30. päivän aamulla edetä tykistön tukemana Suomen rajan yli. Myös jokaisen idästä länteen johtavan tien suunnassa oli asemissa vähintään yksi neuvostodivisioona. Karjalan kannaksella hyökkäsi 7. Armeija, johon kuuluvan 19. Armeijakunnan piti valloittaa Viipuri neljässä päivässä. Upseeristo oli saanut tiukan ohjeen: Helsinkiin olisi sopiva saapu Stalin 60-vuotispäivään 21.12 mennessä.

Kun hälytyssireenit alkoivat ulvia, Öhqvist käveli linnansillalla kohti esikuntaansa.”Ihmiset olivat hämmästyneen näköisiä ja tuijottivat taivaalle. Sanoin rauhallisesti lähinnä seisovalle, että nyt on tosi kysymyksessä ja että he tekivät viisaammin hakeutuessaan pommisuojiin. Useimpien näytti olevan vaikea sitä uskoa. Heti kohta,kun olin linnassa ehtinyt omaan huoneeseeni, alkoi kuulua ilmatorjuntatykistön ja konekiväärien tulta. Kello oli silloin 9.19.

Illalla evakuoitiin Viipurista kaikki armeijakunnan esikunnan upseerien ja aliupseerien perheet. Heidät vietiin armeijan autoilla Lappeenranna-Luumäen alueelle. Öhqvist jäi yksin perheen Etelävallin huoneistoon, minne hän majoitti myös II Armeijakunnan tykistökomentajan, eversti Georg Schaumanin.


Lähdeaineisto Antero Raevuori Hyvästi, Viipuri ISBN 976-952-492-809-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti