keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Isänmaallinen Kansanliike perustetaan



IKL:n aktiivijäsenet Ilmajoella Ilkan patsaalla 24.6.1933

Mäntsälän kapina surkea loppunäytös vaikutti suomalaiseen äärioikeistoon yhtä vähän kuin veden kaataminen hanhen selkään. Jo kesäkuussa 1932 oikeistoradikaalit perustivat Isänmaallisen Kansanliikkeen, IKL, joka ilmoitti jatkavansa Lapuan liikkeen työtä vapaussodan saavutusten turvaamiseksi. Myös se vastusti kommunismia ja sosialismia sekä tuki maan puolustuslaitosta ja kansalaisten työrauhan turvaamista.

Yhtäläisistä tavoitteista huolimatta IKL erosi Lapuan liikkeestä selvästi. Se pyrki pitäytymään lain antamissa rajoissa ja onnistuikin tavoitteessaan muutamaa poikkeusta lukkuun ottamatta. Sitoutuminen laillisuuteen johti myös siihen, että IKL:n tavoitteiden ja käytännön toimien välille kasvoi selvä ristiriita. Se vaati lujaa hallitusvaltaa ja eduskkunnan ja puolueiden vallan vähentämistä, mutta käytännössä siitä tuli yksi puolue muiden joukkoon.

IKL pyrki esiintymään kaikkai isänmaallisia kansalaisia yhdistävänä kattojärejestönä. Tämän vuoksi Vihtori Kosola nostettiin loppuvuodesta 1932 liikkeen keulakuvaksi. Todellisuudessa IKL:n politiikan määrittelivät Akateeminen Karjala-Seura ja akateemiset oikeistopiirit. Erityisesti Bruno Salmialan ja Vilhon Annalan johdolla liike omaksui sekä tiukan aitosuomalaisuuden että Suur-Suomi aatteen. Neuvostoliittoon suhtauduttiin Suomen virallista ulkopolitiikkaa huomattavasti kielteisemmin.

Sen sijaan Italian fasismiin ja Saksan kansallissosialismiin IKL suhtautui huomattavasti muita suomalaisia puolueita suopeammin. Erityisesti kunnioitettiin Adolf Hitleriä, jonka katsottiin pelastaneen Saksan kansan vaipumasta sosialismiin. Siniset solmiot ja mustat paidat järjestöasukseen valinneen puolueväen kädet kohosivat herkästi Hitler-tervehdykseen. Natsismi jäi kuitenkin puolueessa kuten yleensä Suomessa marginaali-ilmiöksi.

Isänmaallinen kansanliike
http://fi.wikipedia.org/wiki/Is%C3%A4nmaallinen_kansanliike
Lapuan liike ja IKL 1929-1944
http://www.vapaamielistenklubi.fi/lapuanliike.htm


IKL/kansanedustajat
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx4200.sh?%7Bhakuehto%7D=ekrj_koodi=ikl01+and.t+(ekrj_alkutepvm%3C=05.04.1945+and.t+ekrj_lopputepvm%3E=01.02.1932)&%7Botslyh%7D=ekrikl1&%7Bluthw%7D=hx4700&%7Bhaku%7D=kaikki&%7Bkieli%7D=su


Suomalaiset puolueet/ Isänmaallinen Kansanliike
http://areena.yle.fi/radio/1300044


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti