maanantai 30. joulukuuta 2013

Nivalan konikapina



Eläinlääkäri tarkasti Nivalassa hevosia 29.12.1931. Keväällä oi Tornionjokilaaksossa sairastunut näivetystautiin yli kaksikymmentä hevosta. Se oli vaarallinen tarttuva tauti. Syksyllä oli muutama tautitapaus Oulun läänissä. Tämä johti tarkastuksiin. Hevosista otetiin verinäyte. Yhtään tautista hevosta ei ollut. Eläinlääkäri määräsi kuitenkin Nivalassa tapettavaksi kolmetoista hevosta loppuun ajettuina, niin huonokuntoisina, että niilä ajaminen ja niiden elossa pitäminen oli eläinrääkkäystä. Myös Ruuttusen tamma määrättiin lopetettavaksi, vaikka se oli edellisenä yönä hakenut kätilön synnyttävän naapurin emännän avuksi. Aamupäivällä hevonen oli tukkimetsässä ja sen jälkeen se vei asemalle heinäkuorman. Viimeksi mainittu ajo päättyi tarkastuspaikalle. Eläinlääkäri sanoi heti hevosta vilkaistuaan, että se ontui ja siinä oli näivetystauti. Se oli tapettava. Ajomies sanoi, että sitä ei tapeta. Muut miehet alkoivat kilpaa kehua tammaa. Se oli paras liinakko seudulla. Apteekkarikin oli tilannut edeltä käsin sen varsat.

Poliisi kävi tiedustelemassa, oliko tamma tapettu ja toi lopulta Ruutuselle haasten käräjille, kun hevonen vain viipyi ihmisten ilmoilla. Haapajärven käräjilä Ruuttuselle määrättiin 800 markan sakko siitä, ettei hän ollut totellut viranomaisten määräystä ja tappanut tammaa. Jälkivaatimuksella lähetetyn oikeuden pöytäkirjan lunastus maksoi 85 markkaa. Ruuttusella ei ollut rahaa siihenkään ja hänet määrättiin Oulun vankilaan hyvittämään rikostaan.

Kun pulaliikkeeseen liittynnet naapurit päättivät kerätä vaaditut 800 markkaa, Ruuttunen kielsi tekemästä sitä. Hän selitti, että vankilassa hänellä oli toki tilaisuus hiljentyä Herran edessä. Olivathan Siilas ja Paavalikin vankilassa ja rukoilivat ja kiittivät siellä Jumalaa. Sigfrid Ruuttunen oli 67-vuotias, jo rauhoittunut mies, joka oli kauan kuulunut heränneisiin. Niin olivat monet naapureistakin. Hän sanoi myös menevänsä kruunuaan kirkastamaan. Ehkä Herra tahtoi tällä tavalla opettaa hänelle jotain sellaista, jota hän ei voinut muualla oppia.

Puhemiehet eivät antaneet periksi. Maanviljelijäksi ruvennut ja vapaussotaan pettynyt jääkärivääpeli Juho Koutonen ja Eino Radaskoski valittiin soittamaan nimismies Bertil Vahlgrenille, joka oli ruotsinkielinen ja puhui huonosti suomea, että sakko maksettaisiin kello kahteentoista mennessä maanantaina. Oli perjantai. Ruuttusen oli määrä lähteä linnaan lauantaina. Nimismies sanoi, että sivullisten oli turha selvässä asiassa venkoilla. Miehet päättivät mennä joukola asemalle saattamaan Ruuttusta ja tarjoita siellä sakkorahoja ja jos niitä ei otettaisi vastaan, vapauttaa Ruuttusen väkisin. Kaksi miestä veisi Ruuttusen pois ja kymmenen pidättelisi poliiseja. Kukaan ei saanut ottaa asetta mukaan. Jos poliisi palajsti aseensa, se oli otettava häneltä pois. Ketään ei saanut kuitenkaan lyödä eikä saanut tärvellä kenenkään vaatteita.

Lauantaina 11.6.1932 lähti Sigfrid Ruuttunen poliisikonstaapeli Tahvo Korkalaisen asunnulle. Tämä oli määrätty saattamaan hänet Oulun lääninvakilaan kärsimään 40 päiväsakkoaan. Ruuttunen tuli sinne klo 11. Junan lähtöaika asemalta oli 11.55. Puoleta he tulivat Nivalan asemalle. Sinne oli tullut 300 pulamiestä. Korkalainen soitti nimismiehelle, joka tuli kahden poliisin kanssa asemalle. Nimismies käski poliisien viedä Ruuttusen asemakonttoriin odottamaan junan tuloa. Pulamiehet ympäröivät nimismiehen. Jo aamulla nimismiehen luona käyneet Niskanen ja Koskenkorva ottivat lakin päästään, kun he vetosivat täälläkin nimismieheen ja lupasivat tuoda 800 markkaa tälle maanantaina. Nimismies veti pistoolin esille. Niskanen tarttui häntä asekäden ranteesta ja pyysi että nimismies panisi sen pois oman turvallisuutensa takia ja vapauttaisi Ruuttusen. Nimismies työnsi pistooli koteloon, mutta huusi, ettei sellainen sakon maksaminen tullut kuulonkaan. Juna tuli. Konstaapelit veivät Ruuttusen asemakonttorista vaunun rapuille. Kusti Järvi hyppäsi sinne ja nosti Ruuttusen alhaala lauturilla oleville tovereilleen. Hänet vietiin pokupyöränsä luokse. ”Menkää heti kotiinne”, hänelle sanottiin.

Nimismies paljasti uudelleen aseensa, mutta Mikko Rättyä tarttui hänen ranteeseensa ja pakotti käden työntämään aseen takaisin koteloon. Muut ottivat kiinni konstaapeleista, ennen kuin nämä ehtivät tehdä mitään. Siinä touhussa nimismiehen lakki putosi maahan. Konstaapeli Korkalainen oli lähtenyt kävelemään pois päin. Hänet tavoitettiin talosta, jossa oli puhelin. Myöhemmin hän kertoi, että oli ajatellut soittaa Oulun lääninhallitukseen. Kun häntä kävelytettiin kohti asemaa, tuli sieltä jo väkeä. Nimismies oli muiden poliisien kanssa lähtenyt ja juna mennyt. Korkalaisen ympärille kertyi paljon miehiä. Häneltä otettiin lupaus, että hän eroaa poliisin toimesta. Hän lupasi tehdä sen ja sai poistua.

Oulun läänin poliisitarkastaja Väinö Suhonen määrättiin tutkimaan tapausta ja hän toi mukanaan poliiseja Nivalaan. Sunnuntaiaamuna tuli sinne myös Helsingistä poliisikomennuskunta, 50 miestä.
Pulamiehet kokoontuivat maanantaiaamuna kunnantalolle. Heikki Niskanen johti puhetta. Hän kertoi,että kaikki Nivalaan tulevat tiet olivat poliisin valvomia ja he vartioivat puhelinkeskusta ja suojeluskunnan asevarastoa. Valittiin kymmenen miest neuvottelemaan nimismiehen kanssa. Hänen talonsa alakerrassa oli poliiseja, samoin pihalla. Kun kymmenen neuvottelijaa ja heidän perässään tulleet nelisenkymmentä miestä olivat nelisenkymmentäminuuttia odotelleet tiellä, tuli sinne poliisitarkastaja Suhonen. Hän sanoi, että asemalla lauantaina olleiden oi yksitellen tultava kuulusteltavaksi. Hän käski Niskasen ja Koutosen tulla ensimmäisinä sisälle. Sakki huusi, ettei kaksi vaan koko joukko yhtäaikaa sisälle. Pulamiehet palasivat kunnantalolle, jonne oli kerääntynyt jo seitsenmisensataa miestä. Jääkärivääpeli Koutonen piti palotikkailta puheen. Nimismiehen lähettämät poliisit eivät olleet löytäneet asevarasto yhtään asetta eikä paikallispäällikkö ollut saanut suojeluskuntalaisia kokoon.

Moni suojeluskuntalaisista oli harjoituksissa Haapajärvellä. He ilmottivat tulevansa avuksi heti kun kutsuttaisiin. Siiehn oikeutettujen kunnan miesten lapuilla pulamiehet ostivat osuuskaupasta 60 kg kauraryynejä, kilon suoltaa ja kaksi kiloa voita. Lähitalon karjakeittiön padassa keitettiin puuro. Talon pärepinosta jokainen otti sitten päreen astiakseen. Kansakoululla ruokittiin kunnan laskuun poliiseja. Siellä oli lautaset ja lusikat. Iltapäivällä suuri osa pulamiehiä siirtyi kolme kilometriä kauemmaksi Kalajoen etelärannalla olevaan Kuoppalaan taloon. Se oli harjanteella, josta näki melkein koko pitäjän.

Poliisitarkastaja pyysi Oulusta sotaväkeä. Sieltä tuli junalla kapteeni Nikke Pärmin miehiä. Se lähti Oulusta neljän aikaan aamuyöllä ja oli Nivalassa 14.6.1932 klo 8.15. Oli tiistai. Illalla poliisit ja sotilaat tulivat Kalajoen rantaan ja sotilaat asettivat sinne konekiväärit asemiin. Ne olivat sillan kahta puolta. Lapsia ja naisia keräätnyi niitä ihmettelemään.

Nikke Pärmi oli tunnetusti origenelli mies. Ennen lähtöä hän piti komppanialleen puheen Oulussa: ”Jäägärid, Meille on, duoda duoda, anneddu harvinainen dehtävä. Meidän on käytävä sodimaan. Dehhdävämme on sikäli erikoinen, että prodedaarit sodivad proledaareja vasdaan. Mudda me olemme sotilaida. Me emme saa andaa dundeille dilaa.”

Kun komppania tuli härkävaunuilla Nivalan asemalle, kerääntyi sinne kovasti kansaa. Pärmi komensi vaunun ovesta sitä poistumaan. Sitä tuli vain lisää. Vaunujen ovet avattiin ja niihin ilmestyivät konekiväärit. ”Vyöd kidaan!” Pärmi komensi, Kansa katosi joka suuntaan.

Miehet tulivat vaunuista ja järjestäytyivät aseman eteen. Pärmi piti taas tapansa mukaan puheen: ”Jääägärid! Me olemme däällä, duoda duoda, halliduksen joukkoina ja jos on darbeen, niin kaadumme däällä viimeiseen mieheen niin Edelfeld Norjan tuntureille.”

Joen rannalla Kuoppalan taloa vastapäätä komppania aterioi. Sen jälkeen Pärmi puhui taas: ”Sodilaad! Me suomalaised sodilaad daisdelemme jälleen puhtain asein” Ja nyd puoli dundia aseiden jynnsäyksellä.” Kun yksi uteliaista naisista kysyi Pärmiltä joen rannassa, miksi sotakoneita oli tuotu sinne, tämä vastasi: ”Duoda, duoda, niillä dapedaan deildä ukod.” Poliisit tulivat paikalle ja ajoivat pamppua heilutellen naiset pois. Sitten poliisit marssivat Kuoppalan talon luo ja saartoivat sen. Kello oli 18. Toista sataa pulamiestä pakeni paikalta, 234 miestä ja poikaa marssitettiin kirkonkylään. Ihme kyllä poliisit löivät pampulla likipitäen jokaista ohjatessaan heitä riviin. Kaikki vangit pantiin kunnantalon isompaan saliin, jonka lattiapinta-ala oli noin 130 neliömetriä. Kannatuspylväät ja iso kamina veivät osan tilasta. Neliömetrille tuli kaksi ihmistä. Kun miehet alkoivat vaatia lupaa kydä kaivolla, siitä puhuminen kiellettiin. ”Puhukaa vitusta ja sen kestävyydestä, jos ei teillä ole muuta puhumista”, heille sanottiin. Heränneiden ja lestadiolaisten pitäjässä poliisien kaupunkilainen kielenkäyttä herätti kovasti huomiota.

Heti vankikolonnan lähdettyä Kuoppalan pihalta, se joutui menemään Kuoppalansillan yli. Se oli ponttonisilta. Se alkoi heti vajota jokeen, kun nelirivinen marssikolonnan kärki oli mennyt sille. Vettä oli kohta polviin saakka. Niin pidätetyt kuin poliisitkin joutuivat paniikkiin ja ryntäsivät takaisin rannalle. Rivejä harvennettiin ja yritettiin uudelleen ja päästiin sillan yli. Myöhemmin rovasti kävi hakemasta joukosta pois riipikoululaisensa. Heitä oli 60. He olivat uteliaisuuttaan menneet Kuoppalaan ja joutuneet siellä vangeiksi. Saliin tuli enemmän tilaa. Sanomalehdet kertoivat seuraavana päivänä, että kuulustelujen jälkeen on vapautettu kuutisenkymmentä pidätettyä.

Joku miehistä kertoi tovereilleen: ”Sain muutaman metrin nokialaista”: Hän tarkoitti poliisin kumipamppua. Kun toinen pidätetyistä kertoi kuulusteluissa syntyneensä Yhdysvalloissa 1905, häneltä vaadittiin selvää vastausta kysymykseen, mikä järjestö oli lähettänyt hänet lietsomaan kapinaa Suomeen. Mies sanoi, että hänet oli tuotu väkisin. Eikä hänellä silloinkaan ollut minkäänlaista mielipidettä, jota sitäkin tivattiin. ”Paitsi että ruokaa oli saatava vähän väliä, jos ei muuten niin hurjasti huutamalla.” Kun mieheltä kysyttiin, koska hänet oli tuotu, hän vastasi, että vuonna 1906.

Tuomiot menivät Korkeimpaan oikeuteen saakka ja joka portaalla niitä kovennettiin. Jääkärivääpeli Juho Koutonen, joka ainoana tuomittiin kapinasta, kai tuon entisen sotilasarvonsa takia, sai kaksi vuotta kuritushuonetta, samoin Heikki Niskanen. Kolmelle tuli puolitoista vuotta vankeutta, neljälle yksi vuotta kuritushuonetta. Muut tuomiot olivat muutama kuukausi vankeutta.

Virsikirja kädessä Sigfrid Ruuttunen lähti Oulun vankilaan istumaan neljäkymmentä päiväänsä. Kun häneltä ruvettiin ajamaan tukkaa pois, hän protestoi ja vetosi vankinlanjohtajaan. Tämä kätteli tämän kuuluisan henkilön, ja pyysi tätä istumaan. Ruuttunen sai pitää tiehän kiharan tukkansa ja luvan veisata virsiä. ”Kiitoksia, ettette orjuuta, vaan suotte vapauden jumalanpalvelukseeni. Jumala Teitä siunatkoon”, Ruuttunen sanoi.

Nivalan konikapina

1930-luvun pula ja konikapina
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/1930-luvun_pula_ja_konikapina_44940.html#media=44951

Nivalan konikapina
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2008/12/nivalan-konikapina.html

Kirjastovirma/konikapina
http://www.kirjastovirma.net/kuva-arkisto/asiasana/Konikapina

Nikke Pärmi
http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotaupseerit%20-%20Nikke%20Parmi.htm

Viina-Matin kertomana

Nivalaseura/Konikapina


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti