maanantai 2. joulukuuta 2013

Levoton aika



Sisäministeri Heikki Ritavuoren murhapaikka

Suomen sisä- ja ulkopolitiikka käyvät yhä kovilla kierroksilla. Äärisuuntien iskut ja toimet aiheuttavat sisäisiä jännitteitä ja ulkopolitiikassa Suomi etsii turvallista sopimuskumppania.
Värriön Sallassa alkaa 22. helmikuuta ns. läskikapina, joka saa nimensä siitä, että punaupseeri Jahvetti Moilanen yllytti silavalaatikon päällä seisten Kymi Oy:n savotan jätkiä liittymään taisteluun Suomen hallitusta vastaan. Kapina, jonka taustalla oli ilmeisesti maanalainen Suomen Kommunistinen Puolue, sammuu vajaan viikon kuluttua, kun noin 300-400 miehen vahvuinen joukko vetäytyy Neuvosto-Venäjän rajan taakse.

Suomen hallituksen vuoden 1921 lopulla tekemä päätös lopettaa Itä-Karjalan kapinallisten tukeminen synnyttää Suomessa poliittisia jännitteitä, jotka heijastuvat hyökkäyksinä J.H.Vennolan keskustalaista hallitusta vastaan. Arvostelu kohdistuu ennen kaikkea edistyspuoluetta edustavaan sisäministeri Heikki Ritavuoreen, joka oli jo aikaisemmin saanut oikeiston vihat päälleen ajamalla tasavaltaista hallitusmuotoa, tukemalla K.J.Ståhlbergin valintaa presidentiksi ja edistämällä yhteiskuntasovun syntymistä sisällissodan jälkeen. Nyt Eugen Schaumanin ja Lennart Hohenthalin tavoin ottaa murhaajankaavun päälleen mieleltän epävakaa Ernst Tandefelt, joka ampuu 14. helmikuuta Ritavuoren tämän kotioven edessä Helsingin Nevanderinkadulla.

Koska Suomen suhteet ovat 1920-luvun alussa huonot niin itään kuin länteenkin, sen turvallisuuspoliittiset intressit suuntautuvat etelään. Liittoutuminen muiden Neuvosto-Venäjän länsirajalle syntyneiden itsenäisten valtioiden eli ns. reunavaltioiden kanssa alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Reunavaltioyhteistyön aktiivisin ajaja oli ulkoministeri Rolf Holsti, jonka mielestä Suomen on liittouduttava Viron, Latvian ja Puolan kanssa.
Kun maat kokoontuivat Varsovassa maaliskuussa, ne solmivat neuvotteluiden päätteeksi 17. maaliskuuta sopimuksen, joka velvoittaa allekirjoittajamaat neuvottelemaan tukitoimista, jos joku niistä joutuisi ilman omaan syytään hyökkäyksen kohteeksi. Sopimus synnyttää Suomessa poliittisen myrskyn, sillä keskeiset poliittiset voimat eivät eri syistä hyväksy sitä. Kiista johtaa sekä Holstin että koko hallituksen eroon ja Suomen vähittäiseen irtautumiseen reunavaltioiden yhteistyöstä.

Vuoden 1918 torpparilaki ei ratkaissut kaikkia tilattoman väestön ongelmia, sillä maaseudulle jäi edelleen suuri joukko ihmisiä, joiden toimeentulo oli maa- ja metsätalouden tarjoamien satunnaisten ansaintamahdollisuuksien varassa. Tämän vuoksi torpparilakia täydennettiin 14. lokakuuta hyväksytyllä asetuksella, Lex Kalliolla, jolla maaseudun tilattomalle väestölle tarjotaan tilaisuus ryhtyä itsenäiseksi pienviljelijöksi valtion tuella. Laki määrittää tilojen enimmäiskoon ja sisältää mahdollisuuden turvautua pakkolunastusmenettelyyn.

Läskikapina

Vanhat läskikapinalliset muistelevat
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vanhat_laskikapinalliset_muistelevat_98741.html#media=98743

Mieslahden suojeluskuntapojat läskikapinasta punaupseerikurssille
http://www.kainuunsanomat.fi/Vieraskirjoitukset/1194839179282/artikkeli/mieslahden+suojeluskuntapojat+laskikapinasta+punaupseerikurssille.html

Elias Simojoki - heimosoturi, joka ratsasti pyhällä vihalla
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/elias_simojoki_-_heimosoturi_joka_ratsasti_pyhalla_vihalla_96207.html#media=97270

Heikki Ritavuori
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Ritavuori

Ernst Tandefeldt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_Tandefelt

Rikostarinoita historiasta: Sisäministerin murha
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/rikostarinoita_historiasta_sisaministerin_murha_79830.html#media=79903

Heikki Ritavuoren salamurha

Tappakaa Ritavuori

Ensimmäinen maailmansota

Rudolf Holsti


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti