perjantai 29. marraskuuta 2013

Suomi etsii paikkaansa



Walter ja Ludovika Jakobsson - itsenäisen Suomen ensimmäiset kultamitalistit

Suomi hakee paikkaansa itsenäisten valtioiden joukossa. Vuoden 1920 lopulla Suomi saa vihdoin solmituksi rauhansopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa, ja se hyväksytään myös Kansainliiton jäseneksi.
Erityisesti Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin ajaman Kansainliiton peruskirja hyväksyttiin Pariisin rauhankonverenssissa 28. huhtikuuta 1919. Kansainväliseen turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön liittyi heti 32 maailmansodan voittajavaltiota ja 13 puolueetonta ja uutta valtiota. Järjetö koke heti alkuun vakavan takaiskun, kun Yhdysvallat jättäytyy sen ulkopuolelle republikaanisen puolueen kannattaman Monroen oppiin nojaavan eritäytymissuuntauksen päästyä voitolle maan ulkopolitiiikassa. Myös Neuvosto-Venäjä jää järjestön ulkopuolelle. Suomessa ryhdytään valmistelemaan liittymistä Kansainliittoon vuoden 1920 alussa, koska järjestön katsotaan antavan turvaa maan itsenäisyydelle ja alueelliselle koskemattomuudelle. Suomi hyväksytään yksimielisesti järjestön jäseneksi 16. joulukuuta.

Suomen itsenäistyminen tulee kalliiksi suomalaisille. Julkisen vallan menot kasvavat merkittävästi, kun nuori tasavalta joutuu vastaamaan itse ulkoasiainhallinnosta ja maan sotilaallisesta puolustamisesta sekä kehittämään maan sisäistä hallintoa. Varsinkin yleisen opetusvelvollisuuden toteuttaminen ja sosiaalihuollon perusteiden luominen vaatii suuria taloudellisia panostuksia. Turvatakseen taloudelliset edellytyksensä valtio joutuu ottamaan lainaa ja aloittamaan verotuksen kiristämisen. 3. elokuuta säädetään laki tulo- ja omaisuusverosta, joka tekee välittömän verotuksen progressiiviseksi ja aikaisempaa huomattavasti ankarammaksi. Progression huippu jäi kuitenkin vielä 20 prosenttiin.

Itsenäinen Suomi saa ensimmäiset olympilaiset kultamitalinsa 26. huhtikuuta, kun Walter ja Ludovika Jakobsson voittavat pariluistelun Antwerpenin olympiakisoissa. Muutenkin kisat ovat Suomelle menestyksekkäät, sillä Suomi nousee viidenneksi parhaaksi maaksi muhkealla voittosaaliilla: 15 kuta-, 10 hopea- ja 10 pronssimitalia. Jakobssonien ja Nurmen ohella samanlaisia olympiavoittajia ovat Hannes Kolehmainen, joka kruunaa juoksu-uransa (4 kultamitalia) maratonin voitolla. Eero Lehtonen (5-ottelu), Ville Pörhölä (kuulantyöntö), Elmer Nikander (kiekonheitto), Ville Tuuloa (kolmiloikka), Jonni Myyrä (keihäänheitto), Heikki Liimatainen ja Teodor Koskenniemi (maastojuoksun joukkuekilpailu) sekä painijat Oskar Friman (kr. Roomalainen paini 60 kg, Emil Väre 67,5 kg, Adolf Lindfors yli 82,5 kg, Kalle Anttila vapaapaini 67,5 kg ja Eino Leino 75 kg. Keihäänheitossa suomalaiset saavuttivat peräti nelosvoiton.

Joel Lehtosen alkuaan 1919-1920 ilmestynyt romaani Putkinotko on saavuttanut niin suuren suosion, että se ilmestyy 15. syyskuuta uutena painoksena. Putkinotko-sarjaksi nimetyn kokonaisuuden muut teokset, romaani Kerran kesällä ja novellikokoelma Kuolleet omenapuut ollivat ilmestyneet jo muutamaa vuotta aikaisemmin, ja Lehtonen oli käynnistänyt Putkinotkon kirjoitustyöt henkisesti raskaana aikana sisällissodan jälkeen. Kirjoitustyö sujui kuitenkin innostuksen vallassa, ja tuloksena oli elävä ja humaani kansanelämän kuvaus.

Vuosi 1920

Itsenäisyytemme tie – Itä-Karjalan valtausyrityksistä vaiettu

Aunuksen retkikunta

Yleiskuvaus Aunuksen retkestä

Viteleen jälkeen

Kuolemajärven kotisivut

Vienan retket

Musta pääsiäinen

Suomi kesäolympialaisissa 1920

Kesäolympialaiset 1920

Antwerpenin olympialaiset 1920

Antwerpen 1920

Väitos Hannes Kolehmaisesta

Urheilukuvat Urheilumuseo

Paavo Nurmi /elämäkerta
http://paavonurmi.fi/elamakerta/
Walter Jakobsson

Ludovika Jakobsson

Joel Lehtonen


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti