torstai 10. lokakuuta 2013

Suurlakko



Suurlakon aikana Suomen kaupungeissa järjestettiin suuria joukkokokouksia. Työväestön mielenosoituskulkue Helsingissä matkalla Suomen pankin editse.

Lokakuussa 1905 Suomessa puhjennut suurlakko merkitsi ensimmäisen sortokauden päätepistettä. Siihen kulminoitui helmikun manifestista 1899 alkanut kehitysjakso, mutta sillä oli myös laajempi taustansa Venäjän sisäpoliittisissa ongelmissa.
Venäjän hallitus oli ajautunut suuriin vaikeuksiin. Armeija oli kulkenut tappiosta toiseen helmikuussa 1904 alkaneessa sodassa Japania vastaan. Sotaa arvosteltiin Venäjällä yleisesti, mielenosoitukset ja lakot laajenivat, eikä hallitus kyennyt hillitsemään niitä. Vastarintaa lisäsi Pietarin verisunnuntai tammikuussa 1905, jolloin Talvipalatsin aukiolla tulitettiin mielenosoittajia.

Armeijan piirissäkin kyti tyytymättömyys, jotak ilmeni mm. kesällä 1905 panssarilaiva Potemkinin kapinana. Vaikka rauha solmittiin syyskuussa 1905, liikehdintä laajeni suurlakoksi 25. lokakutta 1905. Lakkolaisilla ei kuitenkaan ollut selkeää johtoa, minkä vuoksi hallitus onnistui saamaan tilanteen vähitellen valvontaansa mm. lupaamalla uuden perustuslain.

Lakkoliike levisi myös Suomeen, missä oli jo 1904-1905 järjestetty mielenosoituksia ja vaadittu kansalaisvapauksia. Työväenliike oli yrittänyt ajaa läpi äänioikeuden laajentamista, ja perustuslailliset puolestaan vaativat laillisten olojen palauttamista.

Lakko alkoi Pietarin sadan varressa 29. lokakuuta 1905 ja seuraavan päivän iltana se oli levinnyt Helsinkiin. Tehtaiden pyörät pysähtyivät, puhelin-, posti- ja sähkölaitos menivät lakkoon, sanomalehdet eivät ilmestyneet. Venäläinen järjestysvaltakoneisto halvaantui jokseenkin täysin.

Työväenpuolue asetti kohta lakon alettua lakkokomitean, josta tuli tärkeä voimatekijä. Alkuun työväestö ja perustuslailliset olivat yhteisrintamassa, joka kuitenkin pian alkoi säröillä. Tyäväestö vaati kansalliskokouksen kutsumista koolle, mutta perustuslailliset vastustivat sitä, koska Suomen laki ei tuntenut sellaista.

Tampereella julkistettiin 1. marraskuuta Kansan Lehden päätoimittajan Yrjö Mäkelinin laatima ”punainen julistus”, joka sai nimensä punaisesta painopaperista. Se sisälsi iskevässä muodossa jo pitkin vuotta esitettyjä ponsia. Vallankumouksen tien valintaa julistuksessa merkitisivät vaatimukset kansalliskokouksen koolle kutsumisesta, väliaikaisen hallituksen asettamista eronneen senaatin tilalle ja Suomen sisäisen itsenäisyyden tunnustamisesta.

Punainen julistus otettiin innokkaasti vastaan Tampereella, mutta Helsingissää sen kannalle asettuivat vain työväestö ja aktivistit. Perustuslailliset sen sijaan jatkoivat neuvotteluja Pietarin kanssa. He olivat tietoisia siitä, että Venäjällä lakko oli loppumassa, minkä vuoksi tilanne oli saatava nopeasti ratkaistuksia Suomessakin.

Lakon lopettaminen oli vaikeaa, sillä työväestön ja perustuslaillisten tiet olivat lakon loppuvaiheessa eronneet. Työväenjohtajat katsoivat jääneensä syrjään neuvotteluista, joissa perustuslailliset korjasivat voiton hedelmiä. Tämä herätti katkeruutta. Työväenliikkeen riveihin oli lakon aikana tullut paljon uutta väkeä, jota johtajien oli vaikea hallita.

Helsingissä elettiin lakon viimeisinä päivinä ”sormi liipaisimella”. Poliisilaitoksen lakon takia järjestyksen pitoa varten oli perustettu Ranskan vallankumouksen esikuvien mukainen kansalliskaarti, jonka johtoon nousi työväenliikkeen ehdokas Johan Kock. Venäläiset tunsivat asemansa uhatuksi erilaisten huhujen myllertäessä kaupungilla, ja varuskunnissa varauduttiin väkivaltaan. Lakon loppuvaiheessa kansalliskaarti hajosi töväestön punakaartiksi ja porvarillisten suojeluskunnaksi. Niiden välillä oli vähällä syntyä yhteenotto, kun porvariryhmät kehottivat lopettamaan lakon, mutta punakaartilaiset yrittivät estää kauppaliikkeiden avaamisen.

Suurlakko päättyi, kun hallitsija marraskuun manifestissa suostui suomalaisten tärkeimpiin vaatimuksiin. Maanantaina 6. marraskuuta elämä Helsingissä alkoi palautua normaaleihin uomiinsa, ja seuraavana päivänä punakaarti luovutti järjestyksenpidon poliisiviranomaisille. Tiedonkulun hitaudesta Suomessa kertoo se, että syrjäseuduilla lakkon ryhdyttii vasta silloin, kun se keskuksissa oli jo ohi. Venäjällekin rauhoittavat tiedot Suomesta kantautuivat vasta pari päivää lakon loppumisen jälkeen.

Suurlakko

Sata vuotta Suurlakosta
http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/Suurlakko.html


Lähdeaineisto: Suomi kautta aikojen ISBN951-8953-60-X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti