maanantai 14. lokakuuta 2013

Romanovien maa



Naiset hinaavat proomua Surujoella työnjohtajan vahtiessa heitä.

Vuosisadan vaihteessa Venäjän keisarikunta oli kosossaalinen maa. Sen alueelle Amerikan Yhdysvallat olisi mahtunut helposti ja olisi vielä jäänyt tilaa Kiinalle ja Intialle. Sieluineen kaikkineen Venäjä oli hallitsijasukunsa omaisuutta ja aikaansaannosta.
Vain Pietari ja Moskova olivat miljoonakaupunkeja. Moskova oli historiallinen pääkaupunki, siellä Iivana Julma, Moskovan suuriruhtinas, vuonna 1547, julistautui koko Venäjän tsaariksi.Kreml, jonka punertavat seinä kohoavat Moskovskanjoen yllä, oli venäläisen vallan keskiaikainen linnake, joka piti sisällään Venäjän vallan ytimen: palatsit, kappelit, juhlasalit, asevarastot ja kasarmati linnanmuureineen ja vartiotornien ympäröimänä.
Hallitus siirrettiin Pietariin 1700-luvulla, mutta Moskova säilytti otteensa venäläisestä sielusta. Pohjoinen pääkaupunki oli tyylikäs ja hämillinen.
Moskovan vauraus kasvoi kaupan ja tekstiiliteollisuuden myötä. Rakentaminen oli vilkasta, kauppiassuvuille pystytettiin runsaasti koristeltuja tornein varusteltuja kartanoita. Pietarissa rikkaat söivät ranskalaisittain ja usein myös puhuivat ranskaa. Moskova oli venäläinen. Pietarista Moskovaan rautateitse oli yli 600 kilometriä.
Venäläinen sielu asui vielä vuosisadan alussa maalaiskylissä. Y hdeksän kymmenestä benäläisestä oli maalaisia ”pimeään kansaa”, kuten he itseään kutsuivat.

Venäjä pursui tarmoa juuri ennen kuin ”Suuri sota” taittoi sen selkärangan. Taiteissa Pietari oli maailman dynaamisin kaupunki, tieteissä ja myös enenevässä määrin teollisuuden alalla se oli kohonnut maailman suurimpien joukkoon, vain politiikassa se oli takertunut menneisyytensä saamattomuuteen ja rajattomaan yksinvaltaan. Talous kukoisti, kun sekä pääomaa että taitavaa työvoimaa virtasi maahan lännestä.
Kukoistavien yliopistojen maksut olivat alhaiset, ja noin puolet opiskelijoista, köyhien perheiden lapsille, opiskelu oli täysin ilmaista. Pietarialiset tiedemiehet olivat maailman kärjessä. Pietarissa oli neljä oopperataloa.

Helmikuussa Japani teki yllätyshyökkäyksen venäläisen laivaston kimppuun Port Arthurissa. Pearl Haborin varhainen toisinto Mantshuriassa. Koska japanilaiset ievät pystyneet valtaamaan kaupunkia, he piirittivät sen. Varuskunta piti pintansa ja lokakuussa Nikolai määräsi Itämeren laivanstonsa purjetimaan Tyynelle merelle Port Arthuria vapauttamaan. Sen hidas kulku maapallon poikki todisti suurta osaamattomuutta. Tuskin laivasto oli lähtenyt Itämereltä, kun se Pohjanmerellä avasi tulen brittiläisiä kalastaja-aluksia vastaan; tykistöupseerit erehtyivät luulemaan niitä japanilaisiksi torpedoaluksiksi, jotka kyllä olivat vielä kahden valtameren päässä.
Laivat ja kaupunki, joita laivasti kiiruhti pelastamaan, menetettiin jo ennekuin se ehti kiertää Hyväntoivonniemen.

Mantshurian nöyryytyksen vanavedessä tuli vallankumous. Sisäministeri V. Plehwe murhattiin. Sunnuntaina 9:ntenä tammikuuta 100 000-päinen väkijoukko kokoontui Gaponin johdolla Talvipalatsin, ”tsaarin talon”, edustalle kantaen ikoneja ja julisteita. He halusivat esittää adressinsa tsaarille, mutta eivät tienneet, etä hän olikin 30 kilometrin päässä Aleksanderin palatsissa.

Syntyi lakko- ja mielenosoitusaalto, joka lainehti Varsovasta Uralille saakka. Puolalaisessa Lodzin kaupungissa tapettiin 300 mielenosoittajaa. Itämeren laivasto kulki höyryten eteenpäin kuurona maailman tapahtumille. Se saapui Japanin ja Korean väliseen Tsusiman salmeen toukokuun 27. päivänä. Japanilainen amiraali Togo oli odottamassa ja tässä suurimassa meritaistelussa sitten Trafalgarin venäläiset menettivät kaikki 12 taistelulaivaansa merenpohjaan tai viholliselle.


Lähdeaineisto Brian Moynahan Venäjän vuosisata ISBN 952-31-0423-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti